Potkulaudat kuumentavat tunteita kaduilla – tutkijat vaativat ryhtiliikettä
Vuokrattavat sähköpotkulaudat, kaupunkipyörät ja muut kevyet liikkumispalvelut ovat vakiintuneet pysyväksi osaksi kaupunkiliikennettä eri puolilla Suomea ja muuta maailmaa. Aalto-yliopiston ja Antwerpenin yliopiston laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa, että niin sanottu mikroliikkuminen on siirtynyt kokeiluista osaksi kaupunkien arkea. Tutkimuksessa kartoitettiin mikroliikkumisen tilaa maailmanlaajuisesti ensimmäistä kertaa näin laajasti. Aineisto kattaa palveluita 52 maasta Euroopasta Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä […]
Asiantuntijan suora viesti yrityksille: Puolustusvoimat ei ratkaise drooniuhkaa
Pikkuparlamentissa järjestetyssä avoimessa yleisötilaisuudessa kerrottiin droonien muodostamasta uhasta suomalaiselle kriittiselle infrastruktuurille. Tilaisuudessa nostettiin esiin huoli siitä, että suuri osa yhteiskunnan elintärkeistä palveluista on yksityisen sektorin hallussa, mutta varautuminen drooniuhkiin on vasta kehittymässä. Kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell nosti tilaisuudessa esiin kriittisen infrastruktuurin yritysten vastuun. Limnellin mukaan on syytä muistaa, että Suomen toiminnan kannalta välttämättömistä […]
Voiko aivoverenvuodon nähdä ennalta? – Tekoäly voi paljastaa riskin
Aivovaltimoaneurysmat voivat olla pitkään täysin oireettomia, mutta pahimmillaan ne johtavat äkilliseen ja hengenvaaralliseen aivoverenvuotoon. Tampereen yliopistossa kehitetään nyt tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvia työkaluja, joiden avulla aneurysman puhkeamisriskiä voitaisiin arvioida nykyistä tarkemmin. Aneurysma tarkoittaa verisuonen pullistumaa. Aivojen verisuonissa tällainen muutos voi olla petollinen, sillä suurin osa aneurysmista ei koskaan repeä. Osa taas voi aiheuttaa hengenvaarallisen verenvuodon […]
Riikka Purra syyttää mediaa törkeästä virheestä – STT joutui korjaamaan uutisensa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvosteli sunnuntaina X:ssä tiedotusvälineitä STT:n uutiseen päätyneestä virheestä. Purran mukaan virheellinen väite ehti olla julkisuudessa noin 27 tuntia ennen korjausta. Purran jakaman kuvakaappauksen mukaan STT:n jutussa oli ensin kerrottu virheellisesti, että Purra olisi luvannut, ettei perussuomalaiset tee lisää sosiaaliturvaan tai maataloustukiin liittyviä säästöjä. Myöhemmässä korjauksessa täsmennettiin, että Purran kommentti liittyi kuluvaan […]
MobilePaysta tulee henkilöllisyyden tunnistusväline
Berletic: EU valmisteltu aloittamaan sota Venäjää vastaan Yhdysvaltain sijaistaistelijana
Blogi – Keittiöpsykologi: ”Uutisointia vai mielipidemarkkinointia”
Moraaliyhteiskunnasta terapiayhteiskuntaan (Hyvää Äitienpäivää!)
Äitienpäivän juuret ovat sodanvastaisessa liikkeessä.
Tilaajalle: STM julistamassa Andes-myyräkuumetta yleisvaaralliseksi taudiksi vastoin tieteellistä arviota
Kolme vanhempaa ihmistä on kuollut hantaviruksen aiheuttamaan myyräkuumeen kaltaiseen tautiin risteilylaivalla. Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan kuusi ihmistä on saanut tartunnan, joita jäljitetään. Tieteellinen arvio ja poliittiset toimet ovat tilanteessa ristiriidassa. Andes-viruksella on matala riskiluokitus ja vähäinen tarttuvuus ja silti korkean riskitason politiittisia päätöksiä ollaan tekemässä. Andes-hantavirustilanne on hetkessä muodostunut sekavaksi kokonaisuudeksi, jossa faktinen tieteellinen riskinarvio, […]
Nuorten kannabiksen käyttö romahtanut Minnesotassa – laillistamisen pelot eivät toteutuneet
Yhdysvaltain Minnesotan osavaltiossa julkaistu uusi koululaiskysely haastaa jälleen yhden sitkeimmistä kannabiskeskustelun väitteistä: sen, että laillistaminen lisäisi nuorten käyttöä. Tuoreiden tutkimustulosten mukaan kehitys on kulkenut täysin päinvastaiseen suuntaan. Minnesotan terveysviranomaisten vuoden 2025 opiskelijakysely osoittaa, että nuorten kannabiksen käyttö on vähentynyt dramaattisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Kahdeksas-, yhdeksäs- ja 11.-luokkalaisilla kannabiksen käyttö viimeisen vuoden aikana on laskenut lähes […]