Maine pysäyttämässä datakeskusten rakentamisen – syinä energiankulutus ja ympäristöhaitat

Yhdysvalloissa Mainen osavaltiossa pohditaan poikkeuksellista ratkaisua, joka voisi pysäyttää uusien suurten datakeskusten rakentamisen määräajaksi. Lakiehdotuksen taustalla on huoli suuresta energiankulutuksesta, ympäristövaikutuksista ja tekoälyn vauhdittamasta infrastruktuurin laajentumisesta. Osavaltion lainsäätäjät ovat hyväksyneet lakiesityksen, joka kieltäisi suurten datakeskusten rakentamisen ainakin marraskuuhun 2027 asti. Kyse olisi ensimmäisestä vastaavasta kiellosta Yhdysvalloissa. Lakiesityksestä uutisoi Wall Street Journal. Datakeskusten rakentamiselle ehdotettu tauko […]

Uutiset 3.4.2026

Pääsiäisen menoliikenne ruuhkautti poliisin – sakkoja ja rattijuoppoja liikkeellä

Oulun poliisilaitoksen alueella vietettiin poikkeuksellisen vilkas kiirastorstai, joka jatkui kiireisenä aina pitkäperjantain vastaiselle yölle saakka. Poliisipartiot hoitivat vuorokauden aikana yli 450 tehtävää, joista noin 150 sijoittui Oulun alueelle. Tehtävät painottuivat erityisesti kotihälytyksiin, häiriökäyttäytymiseen sekä liikenteeseen liittyviin tilanteisiin. Pääsiäisen menoliikenne näkyi selvästi poliisin työssä, ja liikenteen valvontaa tehostettiin koko poliisilaitoksen alueella. Valvonnan yhteydessä poliisi kirjoitti yhteensä […]

Kotimaa 3.4.2026

Greenpeace: EU:n öljy-yhtiöille jättimäiset voitot Iranin sodan seurauksena

Euroopan unionin alueella toimivat öljy-yhtiöt ovat keränneet merkittäviä lisävoittoja Iranin sodan seurauksena nousseista polttoainehinnoista, väittää Greenpeacen tilaama tuore selvitys. Konsulttiyhtiö Energy Commentin laatiman raportin mukaan yhtiöt tekevät niin sanottua windfall-voittoa keskimäärin 81,4 miljoonaa euroa päivässä. Selvityksen mukaan lisävoitot nousivat maaliskuussa yhteensä noin 2,5 miljardiin euroon. Taustalla on erityisesti bensiinin ja dieselin hintojen nousu, joka on […]

Eu 3.4.2026

Vantaan päiväkotionnettomuudessa loukkaantunut lapsi on kuollut

Vantaan Kelokuusen päiväkodissa 24. maaliskuuta tapahtuneessa onnettomuudessa loukkaantunut lapsi on menehtynyt. Tapaus on  järkyttänyt suomalaisia ja herättänyt huolta päiväkotihoidon tasosta ja hoitajien riittävyydestä. Tapaturma tapahtui päiväunien aikaan päiväkodin sisätiloissa. Osa hoitolapsista oli herännyt päiväunilta, kun tilanne sai alkunsa. Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että päiväkodin työntekijä oli kyllä huomannut lapsen olevan sängyssä, mutta samanaikaisesti hänen huomionsa kiinnittyi […]

Kotimaa 3.4.2026

Poliisi varoittaa: Kymenlaakso ja Etelä-Karjala alttiita Ukrainan drooneille

Kotimaa 2.4.2026

Stubb keskusteli Iranin presidentin kanssa – korostaa tulitauon tarvetta

Politiikka 2.4.2026
Suomelle ensimmäinen valtion tason droonitorjuntajärjestelmä- 5 miljoonaa
Kotimaa 2.4.2026

Suomelle ensimmäinen valtion tason droonitorjuntajärjestelmä- 5 miljoonaa

USA lähetti neljä astronauttia kohti Kuuta – Artemis II laukaistiin Floridasta

Yhdysvallat suoritti kuuhun suuntaavan raketin laukaisun keskiviikkona, kun NASA laukaisi Artemis II -kuurakettinsa Floridan avaruuskeskuksesta. Artemis II:sen laukaisu tapahtui illalla kello 18.35 paikallista aikaa Floridasta, Kennedy Space Center -avaruuskeskuksesta. Space Launch System -kantoraketti lähti kuljettamaan mukanaan Orion-avaruusalusta ja nelihenkistä miehistöä ensin Maan kiertoradalle, ja siitä eteenpäin kohti Kuuta. Kyseessä on ensimmäinen miehitetty lento Kuun läheisyyteen […]

2.4.2026

JUURI NYT: Silminnäkijät kertovat – Useita Horneteja ilmassa Kouvolan yllä

Kouvolan alueella on havaittu torstaina useita hävittäjiä ilmassa, ja silminnäkijöiden mukaan kyseessä ovat Suomen ilmavoimien Hornet-koneet. Tilanne on herättänyt huomiota ja kysymyksiä erityisesti samaan aikaan voimistuneiden droonihavaintojen vuoksi. Kyseessä ei toistaiseksi ole vahvistettu poikkeustilanne, mutta useiden koneiden samanaikainen toiminta viittaa viimeaikaisiin drone tapahtumiin. Suomen ilmavoimat käyttää F/A-18 Hornet -hävittäjiä jatkuvaan ilmatilan valvontaan. Havaintoja laajemmalla alueella […]

Kotimaa 2.4.2026

Poliisi tutkii alaikäisen puukotusta Turun Varissuolla – taustalla ryöstön yritys

Lounais-Suomen poliisi tutkii keskiviikkoiltana Turun Varissuolla tapahtunutta väkivallantekoa, jossa alaikäinen nuori loukkaantui puukotuksessa. Kaksi teosta epäiltyä on otettu kiinni. Poliisi sai hälytyksen tapahtumapaikalle hieman ennen kello 19. Tilanne sattui Suurpäänkadulla, missä viranomaisia vastassa oli 16-vuotias loukkaantunut uhri. Poliisi antoi uhrille ensiapua ennen ensihoidon saapumista, minkä jälkeen nuori kuljetettiin sairaalaan. Taustalla ryöstön yritys Poliisin tämänhetkisen käsityksen […]

Kotimaa 2.4.2026