Nikotiinipussiyritys jättänyt maksamatta veroja yli kaksi miljoonaa euroa

Tulli epäilee Itä- ja Etelä-Suomessa toimineen yrityksen jättäneen tupakkaveron maksamatta harjoittamastaan laajamittaisesta nikotiinipussikaupasta. Tullin mukaan veroja on jäänyt maksamatta yli kaksi miljoonaa euroa.

Yritys on tuonut Suomeen nikotiinipusseja toisista EU-maista ja myynyt niitä eteenpäin muun muassa suomalaisille vähittäiskaupoille. Yritystä ei kuitenkaan oltu rekisteröity tupakkaverovelvolliseksi, eikä se ollut tehnyt Verohallinnolle ennakkoilmoituksia hankinnoistaan tai antanut tupakkaveroilmoituksia.

Kansainvälisen yhteistyön avulla viranomaiset selvittivät, että nikotiinipusseja tuotiin Suomeen joulukuussa 2023 noin 4,5 miljoonan euron arvosta.

Esitutkinnan ja Verohallinnon verotarkastuksen perusteella yrityksellä oli 1. heinäkuuta 2024 hallussaan yli 1,1 miljoonaa nikotiinipussipakkausta. Näistä olisi pitänyt maksaa tupakkaveroa noin 2,5 miljoonaa euroa.

Nikotiinipussit tulivat Suomessa tupakkaveron piiriin vuoden 2024 alussa. Ennen vuotta 2024 maahantuotuja tuotteita sai myydä verottomasti kesäkuun 2024 loppuun asti, mutta heinäkuusta 2024 lähtien veroa on pitänyt maksaa myös varastossa olleista tuotteista, jos ne on luovutettu kulutukseen Suomessa lokakuun 2023 jälkeen.

Tullin mukaan nikotiinipussien laiton maahantuonti on viime aikoina lisääntynyt huomattavasti. Valvontajohtaja Hannu Sinkkosen mukaan rikostutkintojen määrä yleensä kasvaa, kun tuotteiden verotus kiristyy.

Mainos
Mainos

Kokonaisuutta tutkitaan törkeänä veropetoksena ja törkeänä kirjanpitorikoksena. Esitutkinnassa on kuultu kahta Suomen kansalaista epäiltynä törkeästä veropetoksesta. Kirjanpitorikoksen osalta esitutkinta on kesken. Asian on tarkoitus siirtyä syyttäjälle Itä-Suomen syyttäjäalueelle kevään aikana.

 

Toimittaja

Leena Kylmänen

Tilaa Posi TV TÄSTÄ

https://positv.fi/tilaa-posi-tv/

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Talo & Tyyli -messut vetivät väkeä Forssassa – lama ei näy kiinnostuksessa

Forssassa tänä viikonloppuna järjestetyt Talo & Tyyli -messut keräsivät runsaasti kävijöitä, vaikka rakentamisen ja remontoinnin markkina käy Suomessa edelleen poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Messut järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Forssassa, ja tapahtuma sai vahvaa tukea myös paikallisesti. Forssan kaupunki on yksi messujen suurimmista tukijoista, ja kaupungin rooli tapahtuman mahdollistajana näkyi myös järjestelyissä. Messuvastaava Keijo Koskimiehen mukaan tapahtuma […]

Kotimaa 1 t sitten

Unkarissa vastarintaa EU:n maatalouspolitiikkaa ja vapaakauppasopimuksia vastaan

Unkarissa on käynnistynyt vahva vastarintaliike Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa vastaan. Johtavien maatalousjärjestöjen vuonna 2026 aloittama vetoomus on kerännyt jo yli 260 000 allekirjoitusta, ja allekirjoittajien määrä kasvaa edelleen, kertoo Hungary Today. Unkarin viljelijäjärjestöjen liitto MAGOSZ ja maatalouskamari NAK kertovat, että kampanjan tavoitteena on puolustaa kotimaisia maatalouden tuotantostandardeja sekä vastustaa EU:n vapaakauppasopimuksia, joita pidetään uhkana eurooppalaiselle maataloudelle […]

Eu 5 t sitten

Yhdysvaltojen ja Iranin tulitaukoneuvottelut päättyivät ilman sopua Pakistanissa

Yhdysvallat ja Iran eivät päässeet sopuun kasvokkain käydyissä neuvotteluissa Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa. Neuvottelujen kariutuminen luo epävarmuutta hauraan, kahden viikon mittaisen tulitauon jatkuvuudelle. Yhdysvaltain valtuuskuntaa johtanut varapresidentti JD Vance kertoi keskustelujen kestäneen yhteensä 21 tuntia. Hänen mukaansa Iran ei antanut selkeää sitoumusta siitä, ettei se tavoittelisi ydinasetta. – Tarvitsemme yksiselitteisen vakuutuksen siitä, ettei Iran kehitä ydinasetta […]

Uutiset 6 t sitten