Suomen perustuslakia ollaan muuttamassa tavalla, joka voisi avata tiedusteluviranomaisille pääsyn myös pysyväisluonteisesti asuttuihin koteihin. Posi TV kysyi tiedusteluvalvontavaltuutetulta, millä perusteilla näin voimakkaaseen puuttumiseen voitaisiin tulevaisuudessa ryhtyä.
Keskustelu kotirauhan suojasta nousi esille, kun perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman (kok.)sanoiVerkkouutisille, ettei vieraan vallan agenteille, sabotoijille ja terroristeille pitäisi hänen mukaansa antaa nykyisen kaltaista kotirauhan suojaa.
Vestmanin mukaan nykyinen perustuslain rajoite mahdollistaa kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan suunnittelun ja valmistelun sekä siihen liittyvien välineiden säilyttämisen yksityisissä tiloissa.
Hänen mukaansa tiedustelutoimet pitäisi voida ulottaa tuomioistuimen luvalla myös vieraan valtion agentin, sabotöörin tai terroristin pysyväisluonteiseen asuntoon.
Taustalla on hallituksen esitys HE 50/2026, jossa ehdotetaan perustuslain 10 § muuttamista.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan mahdollistettavaksi nykyistä laajemmin kotirauhan piiriin ulottuvien toimenpiteiden säätäminen muun muassa tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta sekä sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.
Nykyisessä perustuslaissa kotirauhan piiriin ulottuvista välttämättömistä toimenpiteistä voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi. Voimassa olevan perustuslain tiedustelua koskevat poikkeukset kohdistuvat nykyisin luottamuksellisen viestin salaisuuteen, eivät samalla tavalla pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan.
Posi TV kysyi: millä näytöllä tiedustelu voisi ulottua kotiin?
Posi TV pyysi tiedusteluvalvontavaltuutettu Kimmo Hakoselta arviota erityisesti siitä, millainen konkreettinen näyttökynnys pitäisi täyttyä ennen kuin tiedustelua voitaisiin kohdistaa henkilön pysyväisluonteiseen asuntoon.
Hakoselta kysyttiin myös, miten henkilön lailliset poliittiset mielipiteet, hallituksen politiikan voimakas arvostelu tai yhteydet ulkomaisiin tahoihin erotettaisiin sellaisesta toiminnasta, jonka voidaan katsoa vakavasti uhkaavan kansallista turvallisuutta.
Lisäksi Posi TV kysyi, voisivatko henkilön julkisesti esittämät näkemykset tai yhteydet vieraan valtion toimijoihin muodostaa osan kokonaisarviosta, jonka perusteella asuntoon kohdistuvaa tiedustelua haetaan.
Hakonen ei lähtenyt vastaamaan kysymyksiin yksityiskohtaisesti.
Hän kertoi Posi TV:lle antaneensa hallituksen esityksestä lausunnot eduskunnan puolustusvaliokunnalle ja hallintovaliokunnalle 12. toukokuuta sekä perustuslakivaliokunnalle 7. ja 28. toukokuuta.
”En ryhdy esittämään eduskunnan käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen liittyvistä kysymyksistä muita kuin eduskunnan valiokunnille antamissani lausunnoissani esittämiäni arvioita”, Hakonen sanoi.
Hänen mukaan Posi TV:n esittämät kysymykset ovat pitkälle sellaisia, jotka tulisivat arvioitaviksi mahdollisten lainmuutosten jälkeen tapauskohtaisesti.
Perustuslain muuttaminen ei siis vielä itsessään ratkaise yksityiskohtaisesti sitä, millainen näyttö tulevaisuudessa riittäisi esimerkiksi henkilön asuntoon kohdistuvan tiedustelun perusteeksi.
Hakonen korostaa tarkkarajaisuutta
Hakosen aiemmasta eduskunnalle antamasta lausunnosta löytyy kuitenkin olennaisia huomioita juuri oikeusturvasta.
Tiedusteluvalvontavaltuutetun puolustusvaliokunnalle 12. toukokuuta antamassa lausunnossa todetaan, että perustuslain muutos mahdollistaisi valtiosääntöisen kotirauhan piiriin ulottuvat toimenpiteet sekä siviili- ja sotilastiedustelussa että uudenlaisessa uhkaperusteisessa rikostiedustelussa.
Hakonen korostaa lausunnossaan viranomaisten toimivaltuuksia koskevan sääntelyn täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta.
Hänen mukaansa sääntelyn väljyyttä voidaan jossain määrin tasapainottaa esimerkiksi tuomioistuimen ennakkolupamenettelyllä ja erityisellä laillisuusvalvonnalla.
Hakonen huomauttaa kuitenkin, että tällaiset oikeusturvakeinot ovat aidosti merkityksellisiä vain silloin, kun yksittäisen tapauksen tosiseikkoja voidaan verrata säännöksiin, jotka eivät itsessään ole liian tulkinnanvaraisia tai väljiä.
Tällä on erityistä merkitystä silloin, kun viranomaisen toimivaltuudet ulottuvat ihmisen kotiin.
Pelkkä vaatimus tuomioistuimen luvasta ei siis yksin ratkaise kaikkia oikeusturvaan liittyviä kysymyksiä, jos myöhemmin säädettävä laki jättäisi huomattavasti tulkinnanvaraa sille, millaista toimintaa voidaan pitää kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavana ja kehen toimivaltuuksia voidaan kohdistaa.
Hakonen nostaa lausunnossaan esille myös sen, ettei kodin suoja koske käytännössä vain tiedustelun varsinaista kohdetta. Asunnossa voi asua myös puolisoita, lapsia tai muita henkilöitä, joiden yksityis- ja perhe-elämään viranomaistoimenpiteet vaikuttavat.
Kuka on ”vieraan vallan agentti”?
Vestmanin käyttämä ilmaisu ”vieraan vallan agentti” tekee poliittisesta kysymyksestä yksinkertaisen: jos henkilön tiedetään toimivan vihamielisen vieraan vallan hyväksi, on helppo kysyä, miksi hänen pitäisi voida suojata tällaista toimintaa oman kotinsa seinien sisällä.
Oikeudellisesti vaikeampi kysymys tulee kuitenkin vastaan aikaisemmin.
Miten todetaan, että juuri kyseinen ihminen liittyy vieraan vallan toimintaan tai muuhun kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaan toimintaan?
Entä kuinka vahvaa näyttöä viranomaisella täytyy olla ennen kuin kotirauhaan voidaan puuttua?
Vestmanin mukaan tiedustelutoimen ulottaminen asuntoon tapahtuisi tuomioistuimen luvalla. Verkkouutisten artikkelissa ei kuitenkaan määritellä tarkemmin sitä näyttökynnystä, jonka perusteella henkilöön ja hänen asuntoonsa kohdistuvaa tiedustelua voitaisiin hakea.
Juuri tämä yksityiskohtainen sääntely kuuluisi myöhemmin annettaviin tavallisen lain muutoksiin.
Entä jos vastaus on aina ”yksittäistapaus”?
Hakosen Posi TV:lle antama vastaus nostaa esille myös laajemman kysymyksen siitä, kuinka läpinäkyvästi uusien toimivaltuuksien rajoja pystytään tulevaisuudessa arvioimaan.
Hakosen mukaan Posi TV:n esittämät kysymykset tulisivat pitkälti arvioitaviksi mahdollisten lakimuutosten jälkeen tapauskohtaisesti.
Juuri tapauskohtaisuus on tietysti jossain määrin ymmärrettävä osa oikeudellista päätöksentekoa: eri tapauksissa tosiseikat ovat erilaisia eikä kaikkia tilanteita voida ratkaista yhdellä yleisellä vastauksella.
Samalla syntyy kuitenkin kiinnostava oikeusturvakysymys.
Jos ennen lain voimaantuloa ei voida antaa täsmällistä yleistä vastausta siitä, millainen tosiseikasto riittää henkilön kotiin kohdistuvaan tiedusteluun, ja lain tultua voimaan ratkaisut arvioidaan yksittäistapauksina, missä vaiheessa toimivaltuuksien käytännön raja voidaan määritellä julkisesti ja ymmärrettävästi?
Tiedustelutoimintaan liittyy lisäksi jo sen luonteen vuoksi salassa pidettävää tietoa. Viranomainen ei välttämättä voi myöhemmin avata julkisuudessa kaikkia niitä tietoja, joiden perusteella juuri tietty henkilö tai asunto on päätynyt tiedustelun kohteeksi.
Tämä voi hyvinkin muodostaa tilanteen, jossa sekä toimivaltuuksien käytön ennakollinen että jälkeinen julkinen arviointi on tavallista viranomaistoimintaa vaikeampaa.
