Suojateitä poistetaan Lapissa – tavoitteena parantaa liikenneturvallisuutta

(Kuva: Lapin elinvoimakeskus)

Lapin elinvoimakeskus jatkaa kesällä 2026 maanteiden suojateiden poistamista osana liikenneturvallisuuden parantamista. Tänä vuonna toimenpiteet kohdistuvat yhteensä 58 suojatiehen eri puolilla Lappia.

Poistettavista suojateistä 37 poistetaan tiemerkintäurakoiden yhteydessä. Lisäksi 21 kohteessa nopeusrajoituksia alennetaan, jotta suojatiet saadaan vastaamaan Väyläviraston ohjeita.

Taustalla on Väyläviraston linjaus, jonka mukaan pelkästään liikennemerkein ja ajoratamaalauksin merkittyjä suojateitä ei saa olla alueilla, joilla nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Tällaiset suojatiet ovat sallittuja vain enintään 50 km/h -alueilla.

Lapin elinvoimakeskuksen mukaan osa poistettavista suojateistä on vähäisellä käytöllä, eikä kaikissa kohteissa nopeusrajoituksen alentaminen ole mahdollista. Tämä koskee erityisesti valta- ja kantateitä, joilla valtakunnalliset nopeusrajoitusohjeet rajoittavat muutoksia.

Mainos
Mainos

Elinvoimakeskuksen mukaan ohjeiden vastainen suojatie voi antaa jalankulkijoille virheellisen turvallisuuden tunteen. Viranomaisten mukaan suojatien poistaminen voi lisätä sekä autoilijoiden että jalankulkijoiden varovaisuutta ja parantaa liikenteen ennakoitavuutta.

Lapissa tehtiin vuonna 2020 laaja selvitys, jossa tarkasteltiin yli 600 suojatien turvallisuutta ja ohjeenmukaisuutta. Ohjeiden vastaisten suojateiden poistot aloitettiin Pelkosenniemeltä ja Sallasta, ja työtä on jatkettu myöhemmin muun muassa valtateillä 5 ja 21.

MAINOS:

Posikauppa.com | t-paidat

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

PRO Myrkyllinen positiivisuus, pakoa todellisuudesta – elämänbrändäys ja onnellisuuskilpailu

Elämä on viime vuosina ollut monin tavoin haastavaa ja epävarmaa. Talouden matalasuhdanne, pandemiat, kasvava työttömyys, sosiaaliturvan leikkaukset, köyhyys, terveydenhuollon ongelmat, yhteiskunnallinen epävarmuus ja sodan uhka luovat raskaan ilmapiirin. Samaan aikaan kuitenkin sosiaalinen media täyttyy entiseen malliin  menestyspuheesta, hymyilevistä elämäntapavideoista, itsensä kehittämisen ohjeista ja viesteistä siitä, kuinka jokaisen pitäisi jatkuvasti löytää onnellisuutensa, rakentaa parempi versio itsestään, […]

Näkökulma 7 t sitten

Stubbin Ukraina-viesti sai täystyrmäyksen – hänestä ei selvästi tykätä

Presidentti Alexander Stubbin Ukraina-aiheinen julkaisu keräsi X-palvelussa lähes yksinomaan kriittisiä, pilkallisia ja paikoin erittäin vihaisia kommentteja. Stubb kertoi sunnuntaina keskustelleensa puhelimessa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa Venäjän hyökkäyssodasta ja sodan päättämisen seuraavista askelista. ”Ukrainan asema on vahvempi kuin koskaan sodan alkamisen jälkeen. Kumppaneiden jatkuva tuki on ratkaisevan tärkeää. Ukraina on valmis rauhaan”, Stubb kirjoitti. Väite Ukrainan […]

Politiikka 9 t sitten

Tomi Miettinen haluaa Suomen johtoon – tavoitteena diktatuurin ja demokratian välimalli

Presidentiksi tähtäävä Tomi Miettinen haluaisi korvata Suomen nykyisen puoluejärjestelmän virkamieshallinnolla ja antaa maan ylimmän päätösvallan vahvalle ”kansalliselle johtajalle”. Kerro lisää -podcastissa hän kertoi myös irrottavansa Suomen EU:sta ja Natosta. Tomi ”Kansan ääni” Miettinen esitteli poikkeuksellisen suorasanaisen visionsa Suomen tulevaisuudesta  Kerro lisää -podcastissa. Miettinen on 46-vuotias helsinkiläinen, kahden lapsen isä ja entinen yrittäjä. Tunnettuuttaan hän on […]

Politiikka 13 t sitten