Tutkimus: OmaKannan potilaskirjaukset voivat olla loukkaavia
Sähköisiin potilastietoihin kirjatut merkinnät voivat aiheuttaa potilaille loukkaantumisen kokemuksia, vaikka tiedot olisivat terveydenhuollon näkökulmasta perusteltuja. Tämä käy ilmi Aalto-yliopisto johtamasta tuoreesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin lähes 4 700 suomalaisen kokemuksia OmaKanta-palvelussa näkyvistä potilaskirjauksista. Tutkimuksen mukaan valtaosa vastaajista ei kokenut kirjauksia loukkaaviksi. Silti 13 prosenttia kertoi loukkaantuneensa jostakin sähköisiin potilastietoihin kirjatusta tiedosta. Erityisen yleistä tämä oli mielenterveyshoitoa saaneiden […]
Drooniskandaali: Presidentti Stubbin on erottava
Suomalaiset altistuvat jatkuvalle vaaralle sotadroonien takia ja valtionjohto on kykenemätön turvaamaan suomalaiset. Näyttää jopa siltä, että maamme johto on antanut hyväksyntänsä sotatoimille Suomen ilmatilassa tai maa-alueilla. Pääsiäisenä Suomeen iskeytyneet sotadroonit ovat kotimaisten ja ulkomaalaisten drooniasiantuntijoiden mukaan lentokantamaltaan sellaisia, etteivät ne ole 100 % varmuudella lähteneet Ukrainasta liikkeelle. Lausunnossa jopa todetaan, että niiden lentokantama olisi vain […]
Blogi – Televisio on toiselle tärkeä & toiselle turhake
Luin tuosta Elisan ja MTV3n välisestä sopimuskiistasta, joka saattaa pimentää kanavia. Onneksi minulla ei ole Elisan liittymää, joten se ei vaikuta siihen, näenkö ohjelmia vai en. Silti ihmetyttää se, että joku on tästä tyytyväinen ja vielä hehkuttaa samaan hengenvetoon, että kunpa Yleisradiokin joutuisi samaan tilanteeseen, koska sieltä ei muka tule “muuta kuin politiikkaa ja pelko- […]
Kanada jättisuosikkina huomenna alkaviin MM-kisoihin – vedonlyöjät eivät usko Leijoniin
Jääkiekon MM-kisat käynnistyvät huomenna Sveitsissä poikkeuksellisen kiinnostavissa asetelmissa. Vedonlyöntiyhtiöiden kertoimet nostavat Kanadan selvästi turnauksen suurimmaksi mestarisuosikiksi, mutta Suomen Leijonat nähdään edelleen yhtenä kovimmista haastajista. Esimerkiksi Betsson pitää Kanadaa kisojen selvänä ennakkosuosikkina tarjoten mestaruudelle kertoimen 1.95. Myös vedonlyöntivihjeitä tarjoavan Tips.gg:n kokoamat kansainväliset kertoimet nostavat Kanadan turnauksen suurimmaksi suosikiksi, sillä useilla vedonlyöntiyhtiöillä mestaruuskerroin liikkuu noin 3.00–3.50 välillä. […]
Romuveturit kiinnostivat liikaa – mies päätyi poliisivankilaan
Drooniskandaalin oikeudellisiin kysymyksiin ei toimia oikeuskanslerilta – kukaan ei kanna vastuuta
Zelenskyistä piirtyy outo henkilökuva -huumeita, biletystä, arvostelijoiden rankaisemista
EU pysäyttää Brasilian eläintuotteiden tuonnin – taustalla Mercosur-kiista
Euroopan unioni aikoo estää Brasilian eläinperäisten tuotteiden tuonnin EU-alueelle syyskuun 3. päivästä 2026 alkaen. Päätös koskee muun muassa naudanlihaa, siipikarjaa, munia, hunajaa, vesiviljelytuotteita sekä eläviä tuotantoeläimiä, selviää Euroopan komission lausunnosta. EU:n mukaan syynä ovat unionin uudet säännöt, jotka rajoittavat tiettyjen antimikrobisten aineiden ja antibioottien käyttöä eläintuotannossa. Euroopan komission mukaan Brasilia ei ole kyennyt osoittamaan riittävästi, […]
Hallituksen budjettilinjaus – kotitalousvähennys kasvaa, asiakasmaksut nousevat, tieverkosta säästetään
Petteri Orpon hallitus on sopinut vuosien 2027–2030 talouslinjasta kehysriihessä. Päätöksillä hallitus yrittää vauhdittaa takkuavaa taloutta verokevennyksillä ja helpottaa yritysten toimintaa. Säästöistä huolimatta valtio velkaantuu edelleen. Kotitalouksille lisää verohelpotuksia Monelle suomalaiselle näkyvin muutos on kotitalousvähennyksen kasvu. Hallitus nostaa vähennyksen enimmäismäärän 2100 euroon ja korottaa kotitalousvähennysprosenttia 40 prosenttiin vuosiksi 2026–2027. Esimerkiksi remontista, kotisiivouksesta tai hoivapalveluista saa jatkossa […]
Kansankäräjät 13.5
Kuuntelu: