Pissasta pelastusta lannoitepulaan Ruotsissa

Ruotsi pyrkii tekemään ihmisen virtsasta lannoitetta ja tutkii ilmaisen resurssin hyödyntämistä. Tutkijoiden mukaan kolmannes lannoitteista voitaisiin korvata ihmisperäisellä lannoitteella. Keksintö on maanläheinen ratkaisu lannoitepulaan ja Ruotsissa on osattu häpeilemättä tarttua asiaan tieteellisesti. Ruotsilla ei ole omaa lannoitetuotantoa ja innovatiivinen ratkaisu lisää oma-varaisuutta ja riippumattomuutta tuontilannoitteesta. Maatalousyliopiston hanke Ruotsissa tutkijat kehittävät ratkaisuja, joilla ihmisten virtsa voitaisiin […]

Maatalous 2.6.2026

Yli 70 000 ihmistä juhli Leijonien MM-kultaa Helsingissä

Helsingin Olympiastadionin edustalla nähtiin maanantai-iltana yksi suomalaisen urheiluhistorian suurimmista kansanjuhlista, kun yli 70 000 ihmistä kokoontui juhlimaan Leijonien jääkiekon maailmanmestaruutta. Helsingin pormestari Daniel Sazonov kertoi juhlan aikana paikalla olevan yli 70 000 ihmistä, ja sinivalkoinen juhlakansa täytti Mäntymäen kentän sekä Stadioninaukion ääriään myöten. Tunnelma oli sähköinen jo tuntikausia ennen maailmanmestarien saapumista lavalle. Fanit olivat kerääntyneet […]

Kotimaa 2.6.2026

Soininvaara räväytti Barkovista: “Persut olisivat karkottaneet MM-sankarin”

Vihreiden pitkäaikainen poliitikko ja entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara nostatti vilkkaan keskustelun julkaisemallaan viestillä X-palvelussa. Soininvaara kirjoitti, että Suomi voi hänen mukaansa kiittää jääkiekkomenestyksestä sitä, etteivät perussuomalaiset olleet 1990-luvulla vielä merkittävä poliittinen voima. ”Saamme kiittää jääkiekon MM-kullasta sitä, etteivät persut olleet vielä 1990-luvulla suuri puolue eivätkä siten saaneet karkotetuksi Aleksander Barkovia ja hänen vanhempiaan maasta”, Soininvaara kirjoitti […]

Politiikka 1.6.2026

Tilaajalle: Suomen Maailmanmestaruus yhdistää riitaisaa kansaa

Suomen Leijonat voitti jääkiekon Maailmanmestaruuskultaa. Mahtava urheiluvoitto yhdistää suomalaisia läpi puolue- ja näkemysrajojen. Tämä on tervehdyttävää kansakunnalle, joka on ollut pitkään riitaisa eri aiheiden ympärillä. Rokotesota ja yhteiskunnan jakaminen Suomalaista yhteiskuntaa ovat jakanut monet asiat viime vuosina. Polarisaatio alkoi syventyä koronakriisin aikaan, kun monet suomalaiset huolestuneina alkoivat varoittaa kanssakansalaisiaan koronarokotteista ja niiden vaaroista. Omaan luonnolliseen […]

Näkökulma 1.6.2026

Pelastuslaitos varautuu MM-kisajuhlintaan Helsingissä

Kotimaa 1.6.2026

Jenna Simula puolusti Azov-vierailua: ”kriitikot ovat itänaapurin kätyreitä”

Politiikka 1.6.2026
Poistiko Facebook julkaisusi? – tiesitkö nämä oikeutesi?
Uutiset 1.6.2026

Poistiko Facebook julkaisusi? – tiesitkö nämä oikeutesi?

Yhä harvempi eläkeläinen haluaa töihin

Suomalaisten eläkeläisten kiinnostus työntekoon eläkkeellä on laskenut merkittävästi. Työeläkeyhtiö Ilmarisen tuoreen tutkimuksen mukaan enää hieman yli puolet eläkeläisistä haluaisi tehdä ansiotyötä eläkkeellä ollessaan, kun vielä vuosi sitten vastaava osuus oli 60 prosenttia. Kyselyyn vastanneista 52 prosenttia kertoi olevansa halukas työskentelemään eläkkeellä. Työhalukkuuden lasku ei ole uusi ilmiö, sillä myös aiempina vuosina kiinnostus työntekoon on vähitellen […]

Kotimaa 1.6.2026

Lasse Lehtonen palasi Kelan johtoon sairauslomalta – taustalla henkilöstökohu ja johtamiskritiikki

Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen palasi maanantaina 1. kesäkuuta tehtäväänsä lähes puoli vuotta kestäneen sairausloman jälkeen. Kela tiedotti Lehtosen jatkavan organisaation strategisten uudistusten ja palveluiden kehittämisen johtamista yhdessä henkilöstön ja hallituksen kanssa. ”Haluan vahvistaa yhteistyötä Kelan henkilöstön ja hallituksen kanssa ja viedä yhdessä Kelan tärkeitä uudistuksia eteenpäin”, Lehtonen itse totesi. Kelan mukaan organisaatio jatkaa strategiansa mukaista […]

Kotimaa 1.6.2026

Pakkorokotuslinjaa ajanut Trudeau puhumaan luottamuksesta SuomiAreenaan

Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali SuomiAreena julkisti maanantaina 20-vuotisjuhlavuotensa ohjelman. Kansainvälisten puhujien kärkinimenä lavalle nousee Kanadan entinen pääministeri Justin Trudeau – mies, jonka oma hallintokausi päättyi historialliseen epäluottamukseen ja oikeusasteiden murskatuomioihin. Trudeaun puheenvuoro: ”Luottamus ja sen merkitys yhteiskunnassa” Trudeau esiintyy torstaina 25. kesäkuuta kello 18 Raatihuoneenpuiston lavalla. Järjestäjien mukaan puhe käsittelee ”luottamusta ja sen merkitystä yhteiskunnassa, […]

Kotimaa 1.6.2026