Uusien autojen rekisteröinti laski 12% – joulukuu jäi selvästi edellisvuotta heikommaksi

Uusien autojen rekisteröinti väheni Suomessa joulukuussa selvästi edellisvuoteen verrattuna. Joulukuussa ensirekisteröitiin 5 545 uutta henkilöautoa, mikä on noin 12 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan uusia ajoneuvoja rekisteröitiin joulukuun aikana 9 095, ja kokonaismäärä laski noin 13 prosenttia. Myös koko vuoden tarkastelussa suunta oli laskeva. Vuonna 2025 ensirekisteröitiin yhteensä 71 888 uutta henkilöautoa, mikä on […]

Uutiset 8.1.2026

Venezuelan saippuaoopperan ihmeellisiä käänteitä

Venezuelan entinen varapresidentti ja nykyinen sosialistipuolueen pääsihteeri sekä sisä- ja oikeusministeri Diosdado Cabello on vahvasti tilanteen ytimessä. Hän on USA:ssa syytettynä samoista asioista kuin Nicolás Madurokin, mutta vielä vapaalla jalalla, ja spekuloidaan kovasti, käykö USA hakemassa hänetkin ”erikoisoperaatiolla”. Meksikolaisen politologi Alexis Coronel Rochen X-postauksen ja monien muiden lähteiden mukaan Cabellolle olisi tällainen uhkaus välitetty. Samoin […]

Ulkomaat 8.1.2026

Sähkön tehomaksu osuu omakotitaloasukkaisiin ja sähköautoilijoihin- Omakotiliitto vastustaa

Suomeen suunniteltu tehomaksu sähkönsiirtoon on osa sähkömarkkinalainsäädännön ja siirtohinnoittelun uudistusta. Tehomaksun tavoitteena on keventää verkon kuormitusta, tasata kulutuspiikkejä ja vähentää tarvetta vahvistaa sähköverkkoa. Tehomaksu ohjaa kuinka paljon sähköä käytetään samanaikaisesti huippuhetkillä. Tehomaksu on sähkönsiirtoon liittyvä maksu, jonka perii paikallinen verkkoyhtiö. Määräys astuu voimaan aikaisintaan ensi vuoden alussa, viimeistään vuonna 2029 siirtymäajan jälkeen. Energiaviraston luonnos, jossa […]

Kotimaa 7.1.2026

USA vaatii viisumipanttia entistä useamman maan kansalaisilta

Yhdysvaltain uusi Monroe-oppi sulkee rajoja ulkomaalaisilta entistä rajummin. Tammikuun 21. päivästä alkaen peräti 38 maan kansalaisilta vaaditaan 5 000–15 000 dollarin panttimaksua viisumin saamiseksi. Summa ilmoitetaan viisumihaastattelun yhteydessä, eikä sen maksaminen vielä takaa viisumin myöntämistä. Tarkoituksena on varmistaa, ettei kukaan jää maahan viisumin päätyttyä. Tällainen viisumipantti on luonnollisesti useimmille ylivoimainen este käydä Yhdysvalloissa, vaikka ei […]

Ulkomaat 7.1.2026

Mielenosoitukset Boliviassa jatkuvat kolmatta viikkoa

Ulkomaat 7.1.2026

Messuesittelyssä “maailman ensimmäinen” kiinteän olomuodon akku

Uutiset 7.1.2026
Markku Kangaspuro: Pariisin Ukraina-kokous ei vienyt rauhaa eteenpäin
Uutiset 7.1.2026

Markku Kangaspuro: Pariisin Ukraina-kokous ei vienyt rauhaa eteenpäin

Bryssel tarjoaa ennakoitua maataloustukea rauhoittaakseen viljelijöiden vastustusta

Euroopan unioni on ilmoittanut tarjoavansa merkittävää lisärahoitusta viljelijöilleen rauhoittaakseen kasvavaa vastustusta EU:n ja Etelä-Amerikan Mercosur-maiden välille neuvoteltua kauppasopimusta kohtaan. EU-komissio esittää, että jäsenmaat saisivat käyttöönsä osan tulevan yhteisen maatalouspolitiikan varoista ennakoitua aikaisemmin, asiasta kertoi Ranskalainen rfi Komission mukaan viljelijöille voitaisiin ohjata jopa noin 45 miljardia euroa ennen seuraavaa varsinaista budjettikautta. Tavoitteena on vastata maataloussektorin huoliin […]

Uutiset 7.1.2026

VIDEO: Suomessa osoitettiin mieltä Venezuelan puolesta – ”Näpit irti Venezuelasta”

Helsingin keskustassa järjestettiin mielenosoitus, jossa vaadittiin Yhdysvaltojen vaikutusvallan ja painostuksen lopettamista Venezuelaa kohtaan. Mielenosoittajat kokoontuivat rauhanomaisesti kantamaan kylttejä ja huutamaan iskulauseita, joissa korostui vaatimus kansallisen itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta ja ulkopuolisen sekaantumisen lopettamisesta. Mielenosoitus sujui järjestäjien mukaan suunnitellusti ja ilman häiriöitä. Poliisi oli vahvasti läsnä tapahtumapaikalla, mutta järjestyshäiriöitä ei havaittu eikä viranomaisten tarvinnut puuttua tilanteeseen. Video mielenosoituksesta […]

Kotimaa 7.1.2026

USA:n sotilaslentoja ja kaluston siirtoa Iso-Britanniaan

Viimeaikaiset Yhdysvaltain sotilaslennot Iso-Britanniaan viittaavat siihen, että amerikkalaisia erikoisjoukkoja siirretään Eurooppaan, raportoi UK Defence Journal. Lentoseurannan datan mukaan useita amerikkalaisia C-17 Globemaster III -kuljetuskoneita on saapunut Iso-Britanniaan RAF Fairford -lentotukikohtaan. RAF Fairford on Iso-Britanniassa, Gloucestershiren alueella sijaitseva lentotukikohta. Kaksi AC-130-konetta, jotka on varustettu tykeillä ja valvontalaitteilla, on nähty RAF Mildenhallin sotilastukikohdassa. Suurin osa aremijan lennoista […]

Uutiset 7.1.2026