Asianajajista tehtiin taas yli 600 kantelua – kaksi erotettiin Suomen Asianajajista

Kuva: KKO

Suomen Asianajajien yhteydessä toimivaan valvontalautakuntaan tuli vuonna 2025 vireille yhteensä 637 asiaa, selviää valvontalautakunnan vuoden 2025 toimintakertomuksesta. Määrä jäi vain hieman edellisvuoden ennätyksestä, jolloin vireille tuli 643 asiaa.

Vuoden 2025 asioista 555 oli valvonta-asioita ja 82 palkkioriita-asioita. Valvontalautakunnan mukaan kanteluiden määrä näyttää asettuvan yli 600 asiaan vuodessa.

Tilaa Posi TV itsellesi tai lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Valvontalautakunta ratkaisi vuoden aikana yhteensä 530 valvonta- ja palkkioriita-asiaa. Ratkaistujen asioiden määrä laski edellisvuodesta lähes sadalla. Keskimääräinen käsittelyaika oli reilut 11 kuukautta.

Valvontayksikön johtaja Nina Solas-Iloniemen mukaan ratkaistujen asioiden määrää pitäisi saada kasvatettua, jotta asianosaiset saisivat päätöksen kohtuullisessa ajassa.

”On selvää, että ratkaistujen asioiden määrää tulee saada huomattavasti suuremmaksi, jotta asianosaiset saavat päätöksen asiaansa kohtuullisessa ajassa. Asia vaatii myös lainsäädännön muutoksia, sillä valvontalautakunnan jaostojen ja jäsenten määrä on rajattu asianajajista annetussa laissa.”, Solas-Iloniemi sanoo.

Kantelun kohde sai seuraamuksen vajaassa kolmasosassa asioista. Valtaosa seuraamuksista oli huomautuksia ja varoituksia. Kaksi asianajajaa erotettiin Suomen Asianajajista. Toiseen erotetuista asianajajista kohdistui neljä kantelua.

Mainos
Mainos

Kantelun kohde sai seuraamuksen vajaassa kolmasosassa asioita. Valtaosa seuraamuksista oli huomautuksia ja varoituksia.

Vajaat kaksi kolmasosaa kanteluista ei johtanut seuraamukseen.

Suomen Asianajajien mukaan valvontalautakunnan työssä näkyvät myös viime aikoina julkisuudessa esillä olleet ilmiöt, kuten niin sanotut sarjavalittajat sekä tekoälyn avulla laaditut laajat viranomaiskirjelmät.

Espanjan pääministeripuolueen johtoa korruptiotutkinnan kohteena — ja pääministerin perhe

Solas-Iloniemen mukaan OTM, varatuomari ja käräjätuomari Samuli Kulmala on tarkastellut sarjavalittajailmiötä tutkimuksessaan. Yhtenä ratkaisuna Kulmala on esittänyt mahdollisuutta velvoittaa asianosainen tiivistämään poikkeuksellisen laaja kirjelmä olennaiseen.

”Tutkimus sisältää myös muita käyttökelpoisia ehdotuksia ilmiön hallitsemiseksi. Jatkamme valvontayksikössä ja valvontalautakunnassa työtä käsittelyprosessien kehittämiseksi, jotta voimme ratkaista asiat jatkossakin mahdollisimman sujuvasti.”, Solas-Iloniemi kertoo.

Suomen Asianajajien valvontalautakunnan valvonnan piiriin kuuluu noin 2 500 asianajajaa, noin 200 julkista oikeusavustajaa sekä vajaat 1 800 luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

PRO Europarlamentti hyväksyi Chat Control -massavalvonnan

EU:n omien lainopillisten neuvonantajien mukaan Chat Control-laki on jyrkässä ristiriidassa EU:n takaamien perusoikeuksien kanssa.

Uutiset 6 min sitten

Ruotsalainen jättitutkimus: Kolmannen koronapiikin jälkeen kuulonaleneman riski yli kaksinkertainen

Laajassa ruotsalaisessa rekisteritutkimuksessa havaittiin koronapistosten jälkeen kohonnut suhteellinen riski äkilliseen kuulonalenemaan, lihasreumaan ja vyöruusuun. Kolmannen Pfizer- tai Moderna-annoksen jälkeen kuulonaleneman riski oli tutkimuksessa yli kaksinkertainen rokottamattomiin verrattuna. Ruotsalainen yli kaksi miljoonaa ikääntynyttä käsittänyt tutkimus on löytänyt koronapistosten jälkeen useita mahdollisia haittasignaaleja. Vaccine-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin 2 073 090:tä vähintään 65-vuotiasta ruotsalaista. Tutkimusjakso alkoi joulukuussa 2020 […]

Tiede 9 min sitten

80-luvun poplaulaja Bonnie Tyler kuollut – ”Total Eclipse of the Heart”- kappaleella maailmanmaineeseen

Bonnie Tyler, yksi 1980-luvun tunnetuimpia pop- ja rocklaulajia on kuollut 75-vuotiaana. Hänen perheensä kertoi torstaina, että Tyler menehtyi yllättäen portugalilaisessa sairaalassa suolistosairauden seurauksena. Tuhkimotarina Tyler, oikealta nimeltään Gaynor Hopkins oli perhetaustaltaan vaatimattomasta walesilaisesta kaivostyöläisen perheestä. Hän nousi kansainväliseen maineeseen jo 1970-luvun lopulla kappaleella ”It’s a Heartache”, mutta hänen uransa huipentui vuonna 1983 julkaistuun eeppiseksi nousseen […]

Kulttuuri 29 min sitten