Suomeen uusi superviranomainen – yksikään kansanedustaja ei vastustanut.

WHO ja IHR-muutokset Posi TV:n Ajankohtaisessa Ykkösessä 19.6.2025 käsiteltiin laajasti IHR-muutoksia ja niiden hyväksymistä. Toimitukseen on tullut jonkin verran kyselyitä siitä, ketkä eduskunnassa äänestivät IHR-muutosten hyväksymisen puolesta ja ketkä niitä vastaan. Asian selvittämiseksi on todettava seuraavaa: Suomeen perustetaan nyt eduskunnan päätöksellä uusi superviranomainen. Vielä on epäselvää, onko tällä superviranomaisella WHO:n työntekijän asema, jolloin hänen toimivaltuutensa […]

Pääkirjoitus vaaleista

On 14. huhtikuuta 2025, alue- ja kuntavaalien jälkeinen maanantaiaamu Tampereen Keskustorilla. Teatterin kulmalla minua tervehtii vasemmalta puolelta ohittava Tampereen tuleva pormestari Ilmari Nurminen. Hymyilen ja nyökkään takaisin. Tyhjä Keskustori muistuttaa pettymyksestä: Vapauden liiton kadonneista äänistä, Paavo Väyrysen kadonneista kannattajakorteista ja Itsenäisyyspuolueen Antti Pesosesta sekä VKK:n viime aluevaaleista. Tyhjä tori muistuttaa toisinajattelijoiden loputtomista varoituksista kansan kuuroille […]

Pääkirjoitus: Kuinka tuhota 120-vuotias brändi kuukaudessa.

Olen tehnyt mediaurallani töitä maailman suurimpien brändien kanssa. Olen suunnitellut mainoskampanjoita ja toteuttanut niitä omassa mediassa muun muassa Ikealle, Samsungille, Fazerille, Pfizerille, Orionille, Opelille, Bridgestonille, Arlalle, Marsille, EMI:lle, Kappa-Ahlille, Ray:lle, Eebookersille, Lacostelle, Puumalle, Marlille, Dr. Oetkerille, Johnson & Johnsonille, Meiralle, Nestlelle, Bestsellerille jne ja jne. Yhtiöni oli myös tekemässä aikanaan kampanjaa Valiolle joka liittyi Valion […]

Arvostelu: Helsinki-syndrooma

“Elias Karo ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja haluaa kostaa 90-luvun lamassa perheelleen tapahtuneen tragedian. Hän kaappaa neljä toimittajaa paljastaakseen, että perheen ja suvun omaisuus vietiin valtiovallan siunauksella. Toisella kaudella Elias Karon pako jatkuu mutta poliisin verkko kiristyy. Toimittaja Hanna Raivio jatkaa tutkimuksiaan 90-luvun tapahtumista.” Näin alkaa veronmaksajien kustantaman Ylesiradion sarjan esittelyteksti. Sarjassa elämässä epäonnistunut Salolainen […]

Hallitus perustuslain kimpussa

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan tarpeelliset muutokset perustuslain 10. pykälään. Työryhmätyö kattaa perustuslain kotirauhan suojaa ja luottamuksellisen viestin salaisuutta koskevien lainkohtien muutostarpeen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on kehottanut valtioneuvostoa selvittämään kotirauhan suojan ja luottamuksellisen viestin suojan uudistamistarpeita. Taustalla ovat esiin nousseet ristiriidat perustuslain ja EU-lainsäädännön välillä. Työryhmä toteuttaa työssään myös Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan […]

uutinen: pankit saavat ryöstää

Korkein oikeus on 8.10.2024 päätöksellään 1457 käytännössä laillistanut pankkien asiakkaiden ryöstämisen. Korkein oikeus on päätöksellään S2024/390 päättänyt, että pankit eivät ole tilitysvelvollisia yrittäjäasiakkailleen.   Päätöksellä on valtava merkitys suomalaisten yrittäjien oikeusturvaan. Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että pankin ei tarvitse koskaan, missään tilanteessa toimittaa yrittäjävelalliselle tilityksiä. Pelkkä pankkivirkailijan tekemä selvitys lainoihin tulleista maksuista riittää. Asialla on […]

Suomen ensimmäinen koronarokotehaitta- konferenssi 9.6.2023 Helsingissä

Toisin kuin yleisesti käsitetään, ovat koronarokotteet aiheuttaneet ennätyksellisen määrän vakaviakin haittavaikutuksia. Maaliskuun 2023 tilaston mukaan FIMEA:an tehdystä 21 039 haittavaikutusilmoituksesta 6700 eli noin 32 % on vakavia. Tutkimusten mukaan vain murto-osa rokotehaitoista ilmoitetaan rekistereihin (Harvardin tutkimus, 1 %), joten on syytä olettaa ongelman olevan paljon tilastoitua suurempi. Geeniteknologiaan pohjautuvat nopeasti kehitetyt mRNA-rokotteet ovat myös tuoneet esille täysin uudenlaisia […]

THL tutkimusprofessori ja johto eivät kiistä valehdelleensa

THL julkaisi 21.4.2023 paljon otsikoita herättäneen tutkimuksen otsikolla ”Koronarokotuksia ottivat vähiten haavoittuvimmassa asemassa olevat väestöryhmät”. Kansainvälisen lääketeollisuuden verorahoilla kustannettu suomalainen markkinointikoneisto (konsensusmedia) aloitti massiivisen valheisiin perustuvan kampanjan perustuen THL:n uutiseen. Posi Tv:n uutiset on yrittänyt kuukauden ajan saada vastausta tukimusprofessori Markus Perolalta. Perola ei ole vastannut puheluihin eikä sähköpostilla esitettyihin kysymyksiin. Ainoa vastaus on tekstiviesti, […]

Tuulivoimaloiden melusta syntyviä haittoja hallittava jo ennalta

Kansalaisten järjestämässä tuulivoimaillassa Pohjois-Savossa Vieremällä vaadittiin tuulivoimarakentamista kohtuullistavaa ja asukkaiden oikeuksia suojelevaa lainsäädäntöä. Tuulivoimamaakuntakaavan suunnittelusta vastaavalta Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtaja Kimmo Haapaselta kysyttiin, mitä hän näkee tuulivoiman hankalimpana ongelmana asukkaiden ja kesämökkiläisten kannalta. Hänen mukaansa tällainen ongelma on tiedonpuute. Tilaisuudessa puhunut Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen edustaja Riitta Lindgren kuitenkin painotti omassa osuudessaan, että muun muassa voimalamelusta asukkaille syntyviä haittoja […]

Kansanedustaja Keskisarja: Kaikista Ylen julkisista asiakirjoista puuttuvat menojen yksityiskohdat

Perussuomalaisten uusi kansanedustaja Teemu Keskisarja ottaa eduskunta puheessaan vahvasti kantaa Ylen läpinäkyvyyteen. ”Läpinäkymättömyys ei ole pikkuseikka”, toteaa Perussuomalaisten kansanedustajana aloittanut Teemu Keskisarja. ”Me erotamme ainoastaan uomat, joiden sisällä soljuu 500-600 miljoonaa vuodessa”, jatkaa Keskisarja. ”Montako päällikköä ja ylätason porrasta Yle tarvitsee yhteen omatekoiseen ohjelmaan?” kysyy Keskisarja. ”Uskon, että tämä eduskunta ja seuraava hallitus laajentavat julkisuuslain […]