“Elias Karo ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja haluaa kostaa 90-luvun lamassa perheelleen tapahtuneen tragedian. Hän kaappaa neljä toimittajaa paljastaakseen, että perheen ja suvun omaisuus vietiin valtiovallan siunauksella. Toisella kaudella Elias Karon pako jatkuu mutta poliisin verkko kiristyy. Toimittaja Hanna Raivio jatkaa tutkimuksiaan 90-luvun tapahtumista.” Näin alkaa veronmaksajien kustantaman Ylesiradion sarjan esittelyteksti.
Sarjassa elämässä epäonnistunut Salolainen sähkömies Elias Karo käy hyvin suunnitelmallisesti systeemin kimppuun. Elias on taannut 90-luvulla isänsä yrityksen ulkomaan valuutassa otetun lainan joka on laman myötä tullut korkoineen maksettavaksi.
Mikko Oikkosen luoma sarja on hyvin tehty. Sami Kiiskin loihtima äänimaailma pitää katsojan taatusti hereillä ja hyvä laadukas näyttelijätyö kuljettaa tarinaa sujuvasti.
Ilman pakollisia propaganda osuuksia tätä sarjaa ei olisi Yleisradiossa varmasti hyväksytty. Vaikka propagandan määrä on vähäistä, se vahvistaa uskoa juuri niihin valheisiin joiden takia maamme ja ihmiset voivat huonosti. Ilmastonmuutoksen ja koronapandemian kaltaiset (tartunnat leviävät nuorista vanhuksiin) viittaukset eivät kuitenkaan pilaa sarjaa. Ne on esitetty jopa jokseenkin neutraalisti. Humoristisin osuus fiktiivisessä sarjassa on mielikuvan luominen siitä, että Helsingin Sanomissa tehtäisiin journalismia. Ansiokkaasti sarja kuitenkin näyttää kuinka tämän päivän “journalismi” toimii, toimittajat eivät tee juttuja oma aloitteisesti vaan heille annetaan jutun aihe. Katsoessa sarjaa asetelma jossa Hesari esitetään totuuden etsijänä aiheuttaa hymyä, koska juuri Helsingin Sanomat Aatos Erkon johdolla ajoivat täysivaltaisen tasavallan lopettamista kannattamalla omasta rahasta luopumista ja muokkaamalla yleistä mielipidettä EU:n hyväksi.
Sarjan jokaisen jakson alussa on huomautus “kaikki yhteydet todellisiin tapahtumiin ja oikeisiin henkilöihin ovat keksittyjä”. Kuitenkin juuri Yleisradion jatkuvan järjestelmällisen ihmisten mielipidemuokkauksen ja manipuloinnin takia uskallan väittää, että tässä maassa on suuri joukko ihmisiä jotka eivät tunnista enää faktan ja fiktion eroa. Tämän vuoksi olisikin mielenkiintoista tietää mitä ajatuksia sarja herättää systeemi uskovaisissa suomalaisissa.
Koska tarina liikkuu protagonistien lapsuuden ja nuoruuden 90-luvun ja 2022 vuoden välillä, silmiini osui Poliisin aseistus 2020 luvulla, droonit, tarkka-ampujat, rynnäkkö ja mellakkavarustukset jne. Mieleeni nousi väkisinkin ajatus, luodaanko tässä Overtonin ikkunaa vihreäpukuisista hampaisiin asti aseistetuista poliiseista jahtaamassa siviilejä? Vai käytetäänkö tätä puhtaasti jännityksen lisäämiseksi?
Sarja ei mairittele KRP:n osaamista mutta antaa jopa pelottavan kuvan suomalaisten poliisien aseistuksesta. Asia on merkityksellinen, koska kansalaiset ovat joutuneet KRP:n ja poliisin toimien uhreiksi kasvavissa määrin. Uusilla tiedustelulaeilla on viety yksityisyys ja nyt hallitus valmistelee jopa perustuslain muuttamista kotirauhan ja kirjesalaisuuden osalta. Kaikilla on tuoreessa muistissa vielä kuinka poliisi motitti ja pidätti tavallisia ihmisiä puolustamassa perustuslakia vappuna 2021. Tuoreessa muistissa on myös tapaus Wincapita jossa KRP otti lain omiin käsiinsä, sekä tapaus jossa niin kutsuttujen koronarokotteiden sisältöä KRP ei suostunut tutkimaan laboratoriossaan. Viimeisimpänä on KRP:n perätön ajojahti Valta Kuuluu Kansalle puolueen perustajia kohtaan keksityllä rahankeräysrikoksella. Sarja tuo siis ansiokkaasti esiin kuinka KRP toimii tai siis ei toimi.
Koiviston konklaavi näyttelee keskeistä osaa sarjassa. Koiviston kuolemasta on kulunut kahdeksan vuotta, konklaavin tapahtumista on kulunut jo yli 32 vuotta. Manulle on pystytetty patsaskin. Suomalaiset pääsevät nyt sarjan kautta tirkistämään fiktion muodossa konklaavin seurauksia. Monessa suomalaisessa perheessä eletään näitä Koiviston ajan katastrofaalisia päätöksiä faktisesti vieläkin.
Sarja käsittelee muitakin teemoja aiheen ympärillä kuten vallan kolmijako-oppia, käsikirjoitus on hienosti rakennettu. Olennaisimpiin sarjan herättämiin kysymyksiin kuuluu, kuka on tuomari kun valtio syyllistyy rikokseen? Missä tuomioistuinlaitoksessa oikeudenkäynti korkeinta oikeutta vastaan käydään? Voiko systeemi käydä edes oikeutta itse systeemiä vastaan? Sarjan käsikirjoitus painii oikeiden kysymysten äärellä. Mitä täysivaltainen tasavaltalaiset voivat tehdä kun systeemi hyökkää heitä vastaan?
Vaikka sarja ei esittele ollenkaan tähän mennessä syitä tai syyllisiä 90-luvun lamaan Koiviston konklaavia lukuun ottamatta, sarjan jatko-osa tarjoaisi hienon mahdollisuuden tarkastella syyllisiä tarkemmin. Juonenkäänteitä riittäisi vaikka siitä kuinka suomalaisten pankkien taseet oli käsketty laittaa euro kuntoon, kuinka George Soros hääräsi taustalla valuuttakeinottelulla, kuinka vahvan markan politiikka ajoi Suomea syvemmälle lamaan, Esko Ahon ja Angela Merkelin valmistuminen maailman talousfoorumin nuorten johtajien (YGL) kurssilta 1994, Peter Fryckmanin lavastus laman mannekiiniksi, Suomen vieminen EU:hun, Ahon harkintavallan ylitys allekirjoittaessaan Maastrichtin sopimus vuonna 1994 jonka 128 artiklassa annetaan Euroopan keskuspankille eksklusiivinen oikeus painaa euroseteleitä, virkamiesten Anti Satulin ja ulkoministeriön valtiosihteerin Veli Sundbäckin rooli salaisissa EU valmisteluissa, Satulin sydänkohtaus yksin hiihtolenkillä ja Sundbäckin siirtyminen Nokiaan ja hänen yli 100 miljoonan optiopalkkiot Nokiasta, Sauli Niinistön rooli eduskunnan harhauttamisessa perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana siitä, että vuonna 1994 EU jäsenpäätöksessä ei muka äänestetty eurojäsenyydestä ja tästä päätöksestä Suomen täysivaltaisen tasavallan itsenäisyyden katoaminen sekä Suomen kansalaisten omistamien monopolien myynti ulkomaalaisille pääomasijoittajille, suomalaisen koulutuksen, terveydenhuollon ja itsetunnon romutus jne.
Sarjan parasta antia on realismi siitä, kuinka voimattomia jopa lainoppineet ovat tilanteessa jossa valtio itse syyllistyy rikokseen. Vuonna 2025 elämme kommunistisen super-eurostoliiton pohjoisessa provinssissa jossa ihmiset tekevät töitä (taksvärkkiä) valtiolle 3-6 kuukautta vuodessa, 1-2 kuukautta EU:lle ja loput ansiot piiloverotetaan inflaatiolla EKP:n painaessa holtittomasti markkinoille velkakirjoja joita euroiksikin kutsutaan. Tämän vuoksi pieninkin ripaus menneisyyden tarkastelua, moraalisten kysymysten herättämistä, oikeudellisuuden kaipuuta, systeemin arvostelua, yksilön voiman pohtimista, vaikkakin se tapahtuu fiktion keinoin, on tervetullut valonpilkahdus Yleisradion yltäkylläiseen pimeyteen.
Mikko Oikkosen Sorjonen sarja oli tyylinäyte suomalaisesta audio visuaalisesta osaamisesta, Helsinki-syndrooma nostaa Oikkosen viimeistään ansaitusti suomalaisten mestarien joukkoon.
Helsinki-syndrooma ansaitsee viisi tähteä.
Katso sarja Yle areenasta
https://areena.yle.fi/1-61748573
Ike Novikoff
dokumenttielokuva
tuottaja/ ohjaaja
Kuva: kuvakaappaus Yle areena.
Mielenkiintoista olisi tietää kuinka paljon Miikko Oikkonen on joutunut käsikirjoituksessaan taipumaan valkopestessään HS:n, YLE:n, Erkon maineen jotta sai produktiolle julkista rahoitusta ja ylipäätään kiepsautettua esityksen TV1:een (nyt Areenaan).
Erkohan joutuin todennäköisesti ulkoministerikautenaan kuuntelemaan enlantilaisen vaimonsa vuoksi "käskyt" briteistä mihin käskyihin sisältyi vaatimus "ettei tuumaakaan anneta periksi NL:n vaatimukselle mm. maanvaihto-asiassa, vaikka Suomi olisi saanut 4-kertaisen alueen vaihdossa". Erkko ei kertonut asiaa Valtioneuvostossa, joka johti sitten sotaan ja sitäkautta mittaviin ihmishenkien, maa-aluiden ja taloudellisiin (sotakorvaukset) menetyksiin.
Käsikirjoitukseen sisäänrakennettu fiktio = harhautus oli esimerkiksi 2 miljardia.