612-soihtukulkue valmistautuu Töölöntorilla lähtöön kohti Hietaniemen sankarihautausmaata. Helsinki ilman natseja -vastamielenosoittajien oli tarkoitus kokoontua myös Töölöntorilla, mutta poliisi on estänyt heidän pääsynsä paikan päälle. Mielenosoituksesta ei ole tehty ilmoitusta poliisille. Odotettavissa on, että poliisi osoittaa aiempien vuosien tavoin soihtukulkueelle uuden reitin, jotta kaksi kulkuetta eivät kohtaisi toisiaan. Osallistujamäärä Töölöntorilla näyttäisi olevan yhtä suuri tai hieman […]
Sinimustan liikkeen Suomi Herää -kulkue on lähtenyt liikkeelle Rautatientorilta. Mellakkavarusteiset poliisit ovat vahvasti läsnä turvaamassa kulkuetta. PosiTV:n lähetyksessä nähtiin jo ensimmäinen kiinniotto juuri ennen kulkueen alkua. Toistaiseksi mielenosoitus on muuten sujunut rauhallisesti. Kulkueen on tietojen mukaan tarkoitus suunnata kohti eduskuntataloa. Myöhemmin tänään Helsingissä on vielä luvassa muun muassa perinteinen 612-soihtukulkue ja vastamielenosoitus Helsinki ilman natseja. […]
Itsenäisyyspäivän Fixit-kulkue lähti matkaan kello 14 Helsingin Senaatintorilta. Hetki kulkueen marssimisen jälkeen yksi osallistuja poltti EU-lipun Stockmannin kulmalla Aleksanterinkadulla. Sateesta johtuen lippu ei meinannut palaa kunnolla. Kulkue jatkaa matkaansa kohti Eduskuntataloa. Tänään Helsingissä on useita mielenosoituksia pitkin päivää ja iltaa. PosiTV on mukana päivän kulkueissa. Suoraa lähetystä voi seurata alta. Toimittaja Tapani Romanen Tilaa Positv TÄSTÄ
Helsingissä vietetään lauantaina 6. joulukuuta 2025 perinteistä itsenäisyyspäivää poikkeuksellisin liikennejärjestelyin. Poliisi tiedottaa, että päivän juhlat, kulkueet ja useat mielenosoitukset vaikuttavat sekä liikenteeseen että jalankulkijoiden reitteihin koko keskustan alueella. Poliisi korostaa näkyvän läsnäolon merkitystä suurten yleisötapahtumien turvallisuuden varmistamisessa. Viranomaiset ovat liikkeellä tavallista laajemmalla kokoonpanolla – Helsingin poliisin lisäksi kaupungissa operoivat Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ajoneuvot ja henkilöstö. […]
Unkarin pääministeri Viktor Orbán varoittaa, että hänen hallituksensa vie Euroopan unionin oikeuteen, mikäli Bryssel yrittää hyväksyä uusia energiapakotteita ilman jäsenmaiden yksimielistä tukea. Orbánin mukaan kyse olisi ”avoimesta lain rikkomisesta” ja EU:n perussopimusten kiertämisestä. Taustalla kiista energiapakotteiden päätöksenteosta EU:ssa energiaan liittyvät pakotteet ovat perinteisesti vaatineet kaikkien jäsenmaiden yksimielisen hyväksynnän. Orbán väittää, että Bryssel pyrkii nyt muuttamaan […]
Euroopan komissio on määrännyt sosiaalisen median palvelu X:lle 120 miljoonan euron sakon digitaalisten palvelujen asetuksen (DSA) rikkomisesta. Päätös on ensimmäinen laatuaan DSA-lainsäädännön voimaantulon jälkeen. Komission mukaan X on syyllistynyt kolmeen keskeiseen rikkomukseen: harhaanjohtavaan sinisen vahvistusmerkin käyttöön, puutteelliseen mainosrekisteriin sekä tutkimuskäyttöön tarkoitetun julkisen datan saatavuuden estämiseen. Sininen vahvistusmerkki johtaa käyttäjiä harhaan Komission mukaan X:n käytäntö myydä […]
Yhdysvallat on ilmoittanut eurooppalaisille liittolaisilleen, että se odottaa Euroopan ottavan vuoteen 2027 mennessä vastuulleen suurimman osan NATO:n perinteisestä puolustuksesta. Asiasta kerrottiin Washingtonissa pidetyissä neuvotteluissa, joihin osallistuivat Pentagonin edustajat sekä useiden eurooppalaisten maiden delegaatiot. Yhdysvallat haluaa Euroopan kantavan suuremman vastuun Amerikkalaisten mukaan Euroopan on vahvistettava omia joukko-, ase- ja tiedusteluresurssejaan siinä määrin, että Eurooppa pystyy vastaamaan […]
Ranskalainen tutkiva media Mediapart julkaisi 19. marraskuuta 2025 paatuneen kritiikin siitä, miten entinen pohjoismainen menestystarina, Suomi, on ajautunut vuosien mittaan taloudelliseen ahdinkoon. Artikkelin otsikko — „La Finlande, bonnet d’âne européen de l’économie et championne de l’austérité“ — kuvaa Suomea nyt Euroopan heikoimmaksi talousmaaksi ja kuripolitiikan hopeamitalistiksi. Mediapart Talouden tila: stagnointi ja uusi tekninen lama Mediapart […]
Venäjän presidentti Vladimir Putin matkustaa Intiaan tärkeään huippukokoukseen, joka tarjoaa sekä Venäjälle että Intialle mahdollisuuden vahvistaa suhteitaan maailmantilanteen muuttuessa. Vierailusta uutisoi Guardian Putinilla on nyt tilaisuus vähentää Moskovan kansainvälistä eristystä ja parantaa Venäjän ulkomaansuhteita. Venäjä ja Intia tarvitsevat toisiaan kilpaillakseen Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa. Edellinen vierailu 4 vuotta sitten Kun Putin viimeksi vieraili pandemian aikana […]
Laittoman vapekaupan vaarat konkretisoituivat jälleen viime viikonloppuna Turussa, kun alaikäiset ostajat eivät saaneet kaupanteossa vapea vaan heidät ryöstettiin veitsellä uhaten. Vastaavia tilanteita tulee poliisin tietoon tasaisesti. Lounais-Suomen poliisi on viestinnässään toistuvasti varoittanut nuoria laittoman vape- ja huumekaupan vaaroista. Pimeissä kaupantekotilanteissa nuorilla on suuri riski joutua rikoksen, esimerkiksi ryöstön tai pahoinpitelyn, kohteeksi. Tuorein tapaus Lounais-Suomessa on […]










