Suomi avaa uuden tukimuodon Ukrainalle – nyt 13 miljoonaa väestönsuojiin

Suomen ja Ukrainan yhdessä johtaman niin sanotun väestönsuojakoalition avajaiset järjestetään keskiviikkona Kiovassa. Tilaisuuteen osallistuva ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio aikoo julkistaa jälleen uuden tukipaketin Ukrainalle – tällä kertaa 11 miljoonaa euroa väestönsuojien rakentamiseen.

Tämä summa ei jää ainoaksi. Suomi on jo aiemmin sitoutunut noin kahden miljoonan euron rahoitukseen erillisessä kahdenvälisessä hankkeessa, joten kokonaispanostus Ukrainan siviiliväestönsuojasektoriin nousee noin 13 miljoonaan euroon.

Ministeri Tavion mukaan Ukraina pyysi Suomea johtamaan väestönsuojakoalitiota, koska suomalaisella julkisella ja yksityisellä sektorilla on hänen mukaansa vahvaa osaamista alalta. Matkan aikana Tavio kertoo myös tapaavansa ukrainalaisia päättäjiä sekä esittelevänsä suomalaisia yrityksiä Ukrainan viranomaisille.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomi sitoutuu jälleen uuteen rahoituskokonaisuuteen Ukrainassa.

Mainos
Mainos

Presidentti Alexander Stubbin aiemmin  allekirjoittama kymmenvuotinen tukisopimus Ukrainan kanssa, joka sitoo Suomen pitkäaikaiseen avunantoon aina 2030-luvun puoliväliin saakka. Sopimus kattaa niin sotilaallista, taloudellista kuin humanitaaristakin tukea – ilman tarkkaa ylärajaa siitä, paljonko suomalaisilta veronmaksajilta tulevina vuosina odotetaan. Stubbin allekirjoitus käytännössä varmistaa, että Suomen rahoitusvirta Ukrainaan jatkuu hallituskausien yli, vaikka kotimaan talouden tasapainosta ja julkisten menojen kasvusta käydään jatkuvaa poliittista kiistaa.

Toimittaja
Juha Korhonen

Tilaa Positv TÄSTÄ

KOMMENTOI: