Viisihenkinen romanialaisryhmä syytteeseen törkeästä parituksesta – rikoshyöty jopa miljoona euroa

Poliisi epäilee romanialaisen paritusorganisaation saaneen lähes miljoonan euron rikoshyödyn Suomessa kahden vuoden aikana. Helsingin poliisilaitoksen valtakunnallinen ihmiskaupparikostutkintaryhmä on saanut valmiiksi laajan esitutkinnan, joka koskee vuosina 2023–2025 pääasiassa pääkaupunkiseudun ulkopuolella toiminutta paritusrinkiä. Yksi keskeisistä tapahtumapaikoista on ollut Tampere, ja asia on tarkoitus käsitellä Pirkanmaan käräjäoikeudessa joulukuussa.

Poliisin mukaan paritusorganisaatio koostui viidestä romanialaisesta epäillystä, jotka kaikki ovat tutkintavankeudessa. Heillä on ollut selkeä työnjako ja omat roolinsa paritustoiminnassa. Epäiltyjen kiinniotot tehtiin elokuussa Turussa ja Oulussa sekä kahden henkilön kohdalla näiden saapuessa maahan Helsingissä lokakuussa.

Esitutkinnassa on tunnistettu 14 henkilöä, jotka ovat toimineet parituksen kohteina ja tarjonneet seksuaalipalveluja maksua vastaan. Paritusorganisaatio on huolehtinut heidän matkoistaan, majoituksestaan, seksinmyynti-ilmoituksista sekä asiakasviestinnän hallinnoinnista.

Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Sami Isoniemi kertoo, että seksinmyynnin kokonaisarvo on ollut lähes miljoona euroa. Paritusorganisaation epäillään vieneen parituksen kohteena olleilta henkilöiltä yli 300 000 euroa.

Mainos
Mainos

Poliisi on takavarikoinut tutkinnan yhteydessä huomattavan määrän rahaa epäiltynä rikoshyötynä sekä kolme ajoneuvoa, joita epäillään käytetyn rikosten tekemisessä.

Toimittaja
Juha Korhonen

Tilaa Positv TÄSTÄ

KOMMENTOI: