Britannian eläkejärjestelmän rahoittaminen on ollut keskeinen haaste heti sosiaalivaltion synnystä alkaen. Chris Renwick (History Today) nostaa esiin, miksi eläkeuudistus on poliittisesti ja taloudellisesti niin vaikea tehtävä. Britannian eläkejärjestelmä on vuosikymmeniä ollut sosiaalipolitiikan vaikeimpia kysymyksiä. Järjestelmää on yritetty korjata sotien jälkeisestä ajasta nykypäivään, mutta uudistukset ovat usein jääneet puolitiehen. Samalla järjestelmä on kehittynyt polkuja, jotka vaikeuttavat rohkeita ratkaisuja.
Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin rakentaa laaja sosiaaliturva, joka takaisi perusturvan kaikille työuransa tehneille. Vaikka tavoitteena oli tasapuolinen, yhtenäinen eläkejärjestelmä, sen rahoitus jäi heti alussa niukaksi. Eläkkeitä alettiin maksaa ennen kuin varoja oli kertynyt, mikä pakotti pitämään tuet hyvin matalina.
1950-luvulla ikääntyneiden määrä kasvoi nopeasti, ja valtio joutui tasapainoilemaan eläkkeiden noston ja menojen hillinnän välillä. Tämän seurauksena osa eläkeläisistä joutui turvautumaan köyhyysavustuksiin, mikä heikensi järjestelmän uskottavuutta.
Koska valtion eläke oli heikko, poliitikot rohkaisivat yksityisten työeläkejärjestelmien rakentamista. Se synnytti uuden ongelman: hyväpalkkaisilla aloilla työskentelevät saivat turvaa, mutta matalapalkkaiset ja epäsäännöllisesti työllistyvät jäivät jälkeen. Eriarvoisuus kasvoi järjestelmän sisään, vaikka alkuperäinen tavoite oli ollut yhdenvertaisuus.
1960–1980-luvuilla yritettiin rakentaa tuloihin sidottua lisäeläkettä, mutta se toteutettiin heikompana kuin oli alun perin suunniteltu. Myöhemmin järjestelmää muokattiin useaan otteeseen, mikä lisäsi sen monimutkaisuutta mutta ei ratkaissut ongelmaa: pienituloisille ei vieläkään taattu kohtuullista vanhuudenturvaa.
Nykyjärjestelmän tunnetuin elementti on niin sanottu triple lock, ”poliittinen pyhä lehmä” joka takaa valtion eläkkeelle vuosittain vähintään tietyn korotuksen. Se on tehnyt eläkeläisistä taloudellisesti vakaamman ryhmän, mutta samalla kasvattanut julkisia menoja voimakkaasti.
Triple lockista on tullut poliittisesti lähes koskematon, koska eläkeläiset ovat suuri ja aktiivinen äänestäjäkunta. Tämä tekee järjestelmän korjaamisesta erittäin vaikeaa, vaikka kustannukset kasvavat vuosi vuodelta.
Yksi syy uudistusten vaikeuteen on järjestelmän pitkä historia. Ratkaisut, jotka tehtiin 1940-luvulla, vaikuttavat yhä tänään. Jokainen uusi muutos on jouduttu sovittamaan vanhojen rakenteiden päälle, mikä rajoittaa mahdollisuuksia rakentaa järjestelmää uudestaan alusta.
Samalla poliitikot pelkäävät reaktiota: eläkkeitä pidetään ansaittuina etuuksina, jotka on “maksettu sisään”. Siksi niiden tinkiminen koetaan epäoikeudenmukaiseksi, vaikka nykyinen rahoitus ei vastaa alkuperäistä mallia.
Britannian eläkejärjestelmä on esimerkki siitä, miten vaikeaa on korjata järjestelmää, joka on kasvanut vuosikymmenien kompromissien kautta. Jotta eläkejärjestelmä saataisiin aidosti kestävälle pohjalle, tarvittaisiin laajaa poliittista yksimielisyyttä ja uudenlaista sukupolvien välistä sopimusta. Sellaista ei kuitenkaan synny ilman poliittista rohkeutta tai yhteistä kriisitajua.
Toimittaja
Keijo Ovaska
Lähteet
-
History Today: analyysi Britannian eläkejärjestelmän historiallisista ongelmista
-
Historiantutkija Chris Renwickin kommentaarit ja tausta-analyysit
-
Julkisen talouden ja eläkejärjestelmien kehitystä käsittelevät brittitutkimukset