Tänäkin itsenäisyyspäivänä Suomen kansa taistelee Helsingin räntäisillä kaduilla jakautuneista mielipiteistään erilaisiin moraalisiin kysymyksiin, joita sille on syötetty mediasta.
Epäluulo, itseinho, pilkka ja viha täyttävät pääkaupungin kadut. Televisio esittää sotaelokuvaa, ja Suomen lipun esillä pitämisestä on tullut epäilyttävää.
Ne suomalaiset, jotka ovat raivanneet tiensä niin kutsuttuun eliittiin, jonottavat hikipäissään jäykästi pukeutuneina Presidentinlinnaan kättelemään kuninkaallista esittävää presidenttiparia – kilpaillen siitä, kenellä on päällään raflaavin asu.
Loput kansasta seuraavat televisiostaan tätä kummallista vuosittaista performanssia, jossa suomalaiset leikkivät jotain muuta kuin todella ovat. Näemme Suomen leikkimässä Finlandiaa – esittämässä jotain muuta kuin Suomi todella on.
Median tarjoilemat kuumat kysymykset ovat: saako pimpsapuvussa tai rynkkykorussa tulla Linnan juhliin? Kuka on natsi? Kuka on mitäkin vastaan? Kuka sanoi pahasti milloin ja kenelle?
Kukaan ei todella juhli itsenäisyyttä eikä suomalaisuutta. Tämän kieroutuneen performanssin perimmäinen tarkoitus on rikkoa Suomen ja suomalaisten yhtenäisyys – ja siten lopulta myös itsenäisyys.
Itsenäinen ei voi olla olematta yhtenäinen. Samoin ihminen ei voi olla oma itsensä, jos hänen mielentilansa on skitsofreeninen.
Yhtenäisyys rikkoutuu, kun todellisista yhteisistä asioista ei käydä aitoa keskustelua. Tässä valtamedia – joka syöttää kansalaisille keskustelunaiheet – on keskeisessä osassa.
Ihmisillä on varmasti oikeita ja tärkeitä kysymyksiä aidoista ongelmista, mutta tämän performanssin alla niitä ei kuulla. Ne on leimattu ja polarisoitu sellaisiksi aiheiksi, ettei yhteistä ymmärrystä synny.
Maahanmuutto, koronapandemia, ideologiat, sodat ja rauha.
Syötkö lihaa, käytätkö kannabista, uskotko tieteeseen, miten identifioidut, oletko musta vai valkoinen, kenen kanssa seisot?
Keinotekoinen jako oikeistoon ja vasemmistoon on pohjimmiltaan kysymys siitä, millaisena yhteiskunta nähdään. Paradoksaalisesti vasemmisto näkee nykyään fasismia kaikkialla ja huutaa demokratian puolesta – samalla kuitenkin rakentaa sitä itse tukemalla kansainvälisten organisaatioiden hierarkkista koneistoa, joka tuhoaa kansallisia demokraattisia rakenteita.
Oikeistoksi identifioituvat taas näkevät käytännössä sen, mitä vasemmisto usein naiivisti ajaa: sensuurin ja sananvapauden rajoittamisen, toisinajattelijoiden vaientamisen sekä diktatorisen kontrollin asteittaisen rakentamisen EU:n ja muiden todellisen demokraattisen valvonnan ulottumattomissa olevien organisaatioiden kautta.
Pähkinänkuoressa:
Vasemmalla luotetaan yhteiskunnan eliitin sanomaan ja koetaan se yhteiseksi hyväksi ja turvaksi. Oikealla yhteiskunta nähdään turvattomuuden lähteenä, ja sitä vastaan kapinoidaan.
Koska vasemmisto pitää mediaa osana turvalliseksi kokemaansa yhteiskuntaa, se luottaa sen sanomaan ja on näin sumutettu.Juuri näin itsenäisyys ja yhtenäisyys rikotaan: vääristämällä ihmisten yhteinen käsitys todellisuudesta ja syöttämällä julkiseen keskusteluun voimakkaasti polarisoivia riidanaiheita.
Tämä asetelma antaa valtaapitäville vapauden ajaa omaa agendaansa.
Itsenäinen voi olla vain, jos tuntee itsensä – mitä on, mistä tulee ja miksi on. Jos pystyy antamaan enemmän kuin ottamaan.Yhtenäinen voi olla vain, jos tietää ja tuntee samat faktat. Vain silloin voi muodostaa mielipiteensä, keskustella niistä ja päättää, mikä on kaikille yhteisesti parasta.
Toivottavasti seuraava itsenäisyyspäivä on jotain aivan muuta – ja todellinen juhla.
Sami Antinniemi