UFO-ilmiö on vihdoin läpäissyt Yhdysvalloissa uutiskynnyksen, ja asiasta keskustellaan enää harvoin pelkkänä marginaalisena vitsinä. Merkittävä käänne tässä on ollut Dan Farrahin ohjaama dokumenttielokuva The Age of Disclosure.
Todisteita, lausuntoja, kirjoja ja dokumentteja on nähty vuosikymmenten ajan, mutta nyt ensimmäistä kertaa on tehty dokumentti, joka kokoaa häkellyttävän laajan ja uskottavan joukon Yhdysvaltain hallinnon, sotilas- ja tiedusteluelinten korkea-arvoisia edustajia puhumaan suoraan kameralle. He sanovat ääneen sen, mitä ilmiötä pitkään seuranneet ovat odottaneet ja mitä suuri yleisö ei ole vieläkään valmis uskomaan: me emme ole yksin.
Eikä siinä kaikki. Heidän mukaansa hallitukset ovat tutkineet ja jopa jäljentäneet ei-inhimillistä teknologiaa salaisissa ohjelmissaan jo vuosikymmeniä.
Dokumentti alkaa tekstillä:
„Jokaisella elokuvassa haastatelluista on saanut suoraa tietoa UAP-ilmiöstä Yhdysvaltain hallituksessa tekemänsä työn kautta. Osa tiedoista on yhä salaista, mutta nyt he rikkovat hiljaisuuden siltä osin kuin voivat laillisesti puhua.“
Dokumentin suurin voima on siinä, että ensimmäistä kertaa samassa teoksessa esiintyy joukko ihmisiä, joilla on vuosikymmenten kokemus Yhdysvaltain turvallisuus- ja sotilaskoneistosta. Kaikki tämä on aiemmin leimattu salaliittoteoriaksi tai hulluuden puheeksi – mutta ei enää. Viime viikkoina ohjaaja Dan Farrahia on haastateltu laajasti, ja aihetta on käsitelty jopa CNN:ssä asti.
Dokumentin nimi – Paljastumisen aika – tuntuu osuvalta. Itse asiassa kyse ei niinkään ole jonkin yksittäisen salaisuuden paljastumisesta, vaan siitä, että aihe nousee vihdoin laajaan julkiseen keskusteluun. Amazon Primessa tällä hetkellä vuokratuimpana dokumenttina oleva elokuva onnistuu paketoimaan monimutkaisen aiheen ymmärrettäväksi tarinaksi suurelle yleisölle.
UFO-ilmiön ympärillä on valtava määrä tietoa: kirjoja, silminnäkijäkertomuksia, havaintoja ja dokumentteja. Julkisuudesta sen on pitänyt poissa ennen kaikkea stigma, joka on tehnyt aiheesta puhumisen lähes mahdottomaksi. Salailuun on liittynyt myös uhkailua, painostusta ja jopa murhia. Joe Roganin haastattelussa Dan Farrah kertoi, että dokumenttia kuvattiin neljä vuotta salassa juuri näistä syistä. „Foliohattuhullun“ leima on ollut tehokkain tapa vaientaa ilmiantajat. Harva on uskaltanut riskeerata uraansa, mainettaan ja henkeään.
The Age of Disclosure vahvistaa tarinaa, jonka UFO-ilmiötä pitkään seurannut yhteisö on tiennyt jo vuosikymmeniä: noin 80 vuoden ajan Yhdysvallat – ja mitä ilmeisimmin myös Kiina ja entinen Neuvostoliitto – ovat saaneet haltuunsa ei-inhimillisen älyn aluksia sekä perustaneet salaisia ohjelmia niiden tutkimiseksi ja jäljentelemiseksi. Myöhemmin nämä ohjelmat ovat uponneet sotilasteollisen kompleksin syövereihin, täysin poliittisen valvonnan ulottumattomiin – jopa niin, etteivät presidentit tai ylimmät tiedustelujohtajat ole saaneet kaikkea tietoa.
Huomionarvoista on, että dokumentissa esiintyvät poliitikot ylittävät puoluerajat, esimerkiksi ulkoministeri Marco Rubio sekä entinen kansallisen tiedustelun johtaja James Clapper (2010–2017) – poliittisesti vastakkaisilta puolilta.
Dokumentissa esiintyy myös parisenkymmentä muuta korkeatasoista tiedemiestä, sotilasta ja tiedusteluviranomaista. Heidän viestinsä on yhtenäinen: pitkäaikainen salailu on vaarallista ihmiskunnalle. Erityisen painava on nykyisen ulkoministeri Rubion huoli siitä, että Kiina saattaa kehittää UFO-teknologiasta seuraavan sukupolven aseita – mahdollisesti paljon tuhoisampia kuin ydinaseet. Monet Trumpin hallinnon edustajat jakavat nyt tämän näkemyksen dokumentissa ja pitävät julkistamista ainoana tapana estää ihmiskunnalle vaarallisen kilpavarustelun eteneminen.
Teknologian osalta kiinnostavinta antia tarjoavat AATIP-ohjelmaan osallistuneet kvanttifysiikan ja astrofysiikan tohtorit Hal Puthoff ja Eric Davis. He esittävät teorian, jonka mukaan UFOt liikkuvat luomalla ympärilleen aika-avaruuden kuplan. Puthoffin mukaan tämä myös selittää, miksi niistä otetut kuvat ovat usein epäselviä – ne eivät ole täysin tässä ulottuvuudessa.
Myös nollapiste-energia nousee esiin. Puthoffin mukaan ei-inhimillinen äly hallitsee sen hyödyntämisen, ja sen julki tuleminen mahdollistaisi käytännössä ilmaisen ja saasteettoman energian. Tämä olisi ehkä suurin yksittäinen syy sille, miksi aihetta on pidetty salassa: liian moni valtasuhteista, sodista ja taloudesta riippuu nykyisestä energiajärjestelmästä.
Skeptisyys
UFOt jakavat yhä mielipiteet ja UFO-yhteisössä väitellään kiivaasti: kävikö ihminen kuussa, ovatko ufot demoneita, onko kyse disinformaatiosta? Skeptikkojen kärkinimi on yhä Michael Shermer, joka kirjoitti Skeptic-lehteen arvion The Age of Disclosure -dokumentista: ”Paljon puhetta, mutta missä todisteet?”
Todisteita on itse asiassa valtavasti. Suurimmat – kuten kokonaiset alukset tai ruumiit – on pidetty salassa. Yksi selkeimmistä julkisista teknisistä todisteista on ruotsalaisen astronomi Beatriz Villarroelin johtama Vasco-projekti, joka löysi tekoälyn avulla tuhansia keinotekoisia valonheijastumia avaruudessa jo 1950-luvun kuvista – vuosikymmeniä ennen Sputnikia.
Vertaisarvioitu tutkimus on julkaistu, mutta se ei ole yltänyt valtamediaan, eikä Shermer mainitse sitä arviossaan lainkaan.
Beatriz Villarroellin työstä on uutisoinut mm. PosiTV:n Löytöretki
Media vastaan podcastit
UFO-ilmiön paljastuminen etenee nyt hurjaa vauhtia podcasteissa, koska akatemia ja perinteinen media vaikenevat yhä. Podcastien maailma voi tuntua ensikertalaiselle hullujen huoneelta: etänäkemistä, telepatiaa, muinaishistoriaa, CIA:n kaukokatseluprojekteja, antipainovoimaa, abduktioita… Kaikki tämä on materialistiselle maailmankuvalle helposti liian paljon kerralla. Juuri siksi The Age of Disclosure on niin tärkeä. Se tuo aiheen valtavirran kynnykselle uskottavalla ja hillityllä tavalla. Dan Farrah sanoi Joe Roganin haastattelussa uskovansa vakaasti, että tämä dokumentti on käännekohta – eikä se kuulostanut myyntipuheelta. Asia on aidosti vakava, kenties vakavampi kuin moderni ihminen on tottunut ajattelemaan.
Nyt kun miljoonat ihmiset alkavat ymmärtää UFO-ilmiön laajuuden ja merkityksen tieteelle, uskonnolle ja maailmankuvalle, paine kasvaa päivä päivältä. Vaikka Yhdysvaltain valtamediassa asiasta puhuvat jo senaattorit ja entiset tiedustelujohtajat, suomalainen media ei ole vielä maininnut aihetta sanallakaan. Monet uskovat, että presidentti Trump tietää asiasta ja valmistautuu julkistamiseen. Joka tapauksessa podcastien maailmasta purkautuva tieto ei ole enää pysäytettävissä.
Merkittävimpiä aihetta käsitteleviä podcasteja ovat Joe Rogan Experience, Jesse Michelsin American Alchemy, Danny Jones Podcast, Area52 ja monet muut. Kuten monessa muussakin vaikeassa ja kiistanalaisessa asiassa, valtamedian ja akatemian hiljaisuus pakottaa ilmiantajat, tutkijat ja jopa poliitikot tuomaan viestinsä esiin juuri podcasteissa. Tämä jakaa ihmiset kahtia ja luo lähes skitsofreenisen tilanteen: skeptikot luottavat yhä valtamediaan ja virallisiin instituutioihin, kun taas toiset ovat jo ymmärtäneet, että näistä aiheista ei valtavirrassa puhuta – ja hakevat tietonsa sieltä, missä sitä oikeasti liikkuu.
Koomikko Joe Roganista on näin – hieman ironisesti – tullut se henkilö, jonka kautta kaikkein räjäyttävimmät ja maailmankuvaa ravistavat tiedot nousevat miljoonien tietoisuuteen. Varsinainen pommi oli 30.11.2025 julkaistu Jesse Michelsin Joe Roganin haastattelu. UFO-yhteisölle ja koko paljastumisprosessille tämä kolmituntinen oli käänteentekevä. Niille, jotka ovat seuranneet aihetta vuosikausia, Roganin vilpitön, syvällinen ja aidosti järkyttynyt reaktio tuntui puhdistavalta – viimein joku todella iso nimi sanoi ääneen sen, minkä he ovat tienneet jo pitkään.

Roganin studioon on vuosien varrella istunut valtava määrä arkeologian, tieteen, filosofian ja paranormaalin huippuasiantuntijoita. Tuloksena on, että stand up -koomikosta on tullut kuin vahingossa yhden aikamme merkittävimmän paljastamisen keulakuva ja eräänlainen yleisasiantuntija. Ehkäpä tämä ei ole ihmeellistä, onhan Joe Rogan itse nähnyt kaikki Joe Rogan Experience -podcastit.
Haastattelun lopussa Jesse Michels esitti Roganille yksinkertaisen mutta painavan kysymyksen kolmen tunnin villin ja eksistentiaalisen keskustelun jälkeen.
Joe Rogan kuvailee mitä hän uskoo kohtaamisen toisten sivilisaatioiden kanssa merkitsevän ihmiskunnalle.
Lähde: Jesse Michels pic.twitter.com/BoYOhxwU9B
— kanto.media (@MediaKanto) December 2, 2025
Joe Rogan tiivisti esimerkillään sen, miten uskomattomasta puhuminen julkisesti vaatii rohkeutta – ja avoimuutta sille, että ”uskomaton” on usein vain oman mielen luoma rajoite.
Stigma ja hulluksi leimaantuminen on ollut kenties totuuden esille tulemisen tehokkain este. Nyt tilanne on viimein muuttunut. Miljoonat ihmiset alkavat ymmärtää UFO-ilmiön todellisen laajuuden ja sen valtavan merkityksen tieteelle, uskonnolle, maailmankatsomukselle ja koko ihmiskunnalle.
Vaikka ulkoministeri Marco Rubio, entiset tiedustelujohtajat ja lukuisat muut Trumpin hallinnon edustajat puhuvat aiheesta jo suoraan, ei suomalainen media ole vieläkään maininnut asiasta sanallakaan. Tällä hetkellä monet uskovat, että presidentti Trump on täysin tietoinen asiasta ja että hän saattaa valmistautua sen viralliseen julkistamiseen.
Joka tapauksessa paine kasvaa päivä päivältä, kun tieto ja keskustelu valuvat podcast-maailmasta kohti valtavirtaa. Prosessi tuntuu jo pysäyttämättömältä.




Just. tekstistäkin päättelin, että nykyajan johan af siellä täpinöissään.
Jos ei ole vielä ”herännyt” tähän ufo-alien-uskontoon, niin kannattaa pohtia sitäkin mahdollisuutta, että koko toisen maailmansodan jälkeen syntynyt, erityisesti USA:n hallinnon salailema UFO-projekti ja sen odotettu ja ennustettu paljastaminen, on hallinnon ja sitä hallinnoivan eliitin keino kypsytellä ihmisiä vastaanottamaan heidän luomansa uusi uskonto, joka on sopusoinnussa materialistis-tieteellisen-teknologisen maailmankuvan kanssa. Siinä missä perinteiset uskonnot puhuvat henkisten korkeampien sfäärien olennoista, niin alien-uskonto puhuu olennoista, jotka elävät ja toimivat tässä samassa aineellisessa universumissa, jossa me ihmisetkin. Esoteerisen, universumin henkisyyttä koskevan tiedon mukaan tässä Maan sfääristä havainnoitavassa fysikaalisessa universumissa vain ihminen voi luoda tämän universumin materiaan perustuvaa tekniikkaa. Näin ollen kaikki alienien luomaksi väitetty teknologia on todellisuudessa ihmisten luomaa, mutta sitä halutaan salailla juuri noiden artikkelissa mainittujen maailman valtasuhteiden takia. Sitten kun ihmiset alkavat riittävän laajasti uskoa tähän että ufot sen kehittyneen teknologian ovat luoneet, niin maailman mahtihallintojen edustajat voivat alkaa esiintyä alien-jumalien papistona, joka välittää muulle ihmiskunnalle näiden ”meitä kehittyneempien” olentojen viisautta. Kun ihmiset saadaan uskomaan että tämä viisaus edustaa hyvyyttä ja antaa suunnan ihmiskunnan korkeammalle kehitykselle, niin kas, eliitillä on mitä parhaimmat mahdollisuudet ottaa massat tämän uuden pelastavan teknologian ja sen kautta toteutuvan hyvyyden kontrolliin. Esoteerisissa henkisisen tiedon perinteissä, mm kristillisessä, tiedetään, että ihmistä korkeammat henkiset olennot, (kuten enkelit, arkkienkelit, jne) eivät tarvitse aineellista teknologiaa ilmentyäkseen ihmisille ja yleensä ne vuorovaikuttavat ihmisten kanssa sisäisen inspiraation kautta. Nämä korkeammat olennot myös antavat ihmisille yksilöllisen vapauden ja vastuun, siis ennen kaikkea moraalisen vastuun, toimia tässä maailmassa parhaansa mukaan. Tuosta ufo-hommasta voi myös aiheellisesti kysyä, että jos kerran alienit ovat niin hyväntahtoisia ja haluavat ihmiskunnan parasta, niin miksi ne eivät vaikuta suoraan ihan tavallisten ihmisten parissa. Miksi ne hengailevat pääasiassa vain jossain maailmanvallasta kilpailevien valtioiden teknologia- ja sotateollisuusprojektien liepeillä?
samoilla linjoilla kanssasi. Me ihmiset ei taideta tietää yhtään mitään. usa’n satujen aivopesemiä ja kasvattamia monessa, taidamme länsimaalaiset olla.
En sanoisi noinkaan.
Ufoskenessä puhutaan paljon korkemman värähtelyn porukoista (5D), jotka toimivat toki fyysisessä todellisuudessamme (3D), mutta myös interdimensionaalisista olennoista, enkelitkin voisi laskea samaan skeneen, mutta nykytermein ne olisivat valo-olentoja.
Toki kongressin kuulemiset ja muut ovat käsitelleet ilmassa tapahtuvia fyysisten (yleensä metallisten kohteiden) havannointia ja tuhoutuneet alukset ovat sisältäneet olentoja. On kuitenkin mielestäni vähän outoa ajatella, että fyysisessä universumissamme olisimme ainut fyysinen olentolaji. Toki on toisten dimensioiden olentoja, mutta niin on paljon fyysistä elämääkin ja korkeamman värähtelyn fyysistä elämää.
” Tuosta ufo-hommasta voi myös aiheellisesti kysyä, että jos kerran alienit ovat niin hyväntahtoisia ja haluavat ihmiskunnan parasta, niin miksi ne eivät vaikuta suoraan ihan tavallisten ihmisten parissa”
Ihmiskunnalla on oma vapaa tahto ja galaktisten porukoiden eetisten protokollien mukaan kehittyvään sivilisaatioon ei saa suorasti ja näkyvästi vaikuttaa. Nyt kuitenkin ihmiskunta alkaa olemaan valmis ja kollektiivisesti tietää, että avaruuselämää on muuallakin, joten näkyvästi ihmiskunnan parissa voidaan JOSSAIN VAIHEESSA vaikuttaa, mutta se vie aikaa. Moni menisi paniikkiin jos näkyvästi heitä liikkuisi keskuudessamme. Sen sijaan ”ei-näkyvästi” he ovat olleet jo yhteydessä yksittäisiin ihmisiin (lukuisat kontaktitapaukset), sekä monien maiden hallituksiin (salaiset sopimukset). Osa heistä on myös liikkunut keskuudessamme, mutta heitä ei erota ihmisistä (Plejadilaiset mm. ovat samaa geenipoolia ihmisen kanssa).
Mikään laji ei kuitenkaan ole pelastamassa meitä, pelastajaan ei kannata uskoa. Meidän pitää hoitaa omat ongelmamme tällä planeetalla, meitä tuetaan kyllä, mutta meidän ihmiskunnan pitää tehdä se työ itse. Avoin kontakti voi alkaa vasta kun ihmiset ovat kollektiivisesti siihen valmiita ja kun hallitusten varjoisat puolet eivät enää salaile ja estä tiedon kulkua, tai käytä kontaktia omiin negatiivisiin hallintatoiveisiinsa jne….
Suosittelen seuraamaan Löytöretki sarjaa Posi TV:ltä perjantaisin, niin pääset enemmän perille asioista.
Olen seurannut Löytöretki-sarjaa, ja nyt tuli se hetki, että halusin kommentoida. Osoitin kommenttini niille, jotka eivät ole innostuneet UFO-paljastusprojektista. Halusin tuoda esiin, että tuossa UFO-intoilussa on uskonnollisia piirteitä. Itse en löydä siitä oikein yhtymäkohtaa kristinuskon mukaiseen käsitykseen henkisen ja aineellisen todellisuuden luonteesta ja suhteesta ja pidän sitä siksi harhaanjohtavana. Mutta kukin saa toki uskoa mihin haluaa ja mikä itseä puhuttelee.
Ufoja voi toki olla, mutta ne kaikki ovat lähtöisin omalta planeetaltamme. Miksi? Kysyin asiaa ChatGPTltä. Tässä vastaus:
Jotta planeetalla voisi olla älyllistä elämää, sen tulee olla (nykytiedon mukaan) eksoplaneetta. Maapallolta katsottuna lähin eksoplaneetta on Proxima Centauri b.
Siis mitä mieltä olet ChatGPT?
******************
Kauanko kestäisi matkustaa maasta Proxima Centauri b:hen Voyager 1:n nopeudella 61200 km/h?
🌍 Lähtötiedot
Etäisyys Proxima Centauri b:hen: noin 4,24 valovuotta
1 valovuosi = 9,4607 × 10¹² km
Matka maasta Proxima Centauri b:hen ≈ 40100000000000 km
Nopeus: 61200 km/h ≈ 17 km/s
🔢 Laskuaskelmat
(ChatGPT:n laskutoimitukset on jätetty (alla) pois sillä muistiossa, johon tämän kopioin, eivät näy sen matemaattiset merkit)
⏳ Tulos: 🚀 Matka Maasta Proxima Centauri b:hen nopeudella 61200 km/h kestäisi noin 24 miljoonaa vuotta
🌟 Vertailun vuoksi:
Jos joskus kehitetään 10 % valonnopeudesta (≈ 30 000 km/s) kulkeva alus, matka kestäisi enää noin 42 vuotta.
On siis erittäin epätodennäköistä, että maapallolta sinne tai sieltä tänne voitaisiin matkustaa nykytiedon tai -tekniikan puitteissa edes tulevaisuudessa.
***************
Siis unohtakaa jo kaikki höpöhöpöjutut ulkoavaruudesta tulevista Ufoista. Ne eivät nykytieteen mukaan ole mahdollisia.
Mitäköhän nyt kirjoittaisi, kun katsoin dokumentin: The Age of Disclosure?
Ihmettelen lähes joka päivä sitä, että miten ns. normaali, ajatteleva ihminen vieläkin uskoo teorioihin joita tämä dokumentti kylvää joka toisessa lauseessa. Avaruusteoria, atomiteoria, painovoimateoria ja teoria sitä ja -tätä. Miksi edes vaivaudumme teorioiden käsittelemiseen, kun meillä olisi tuhansia faktoja, joita voitaisiin tukia paremmin ja ottaa käyttöön? Mutta kun meidät koulutetaan uskomaan parhaiden teoriakäytänöjen mukaisiin ”teorioihin” kuten: käyttöteoria ja julkiteoria, defensiivisen ja produktiivinen käyttöteoria, evoluutioteoria jne, niin mitäs me itsellemme voimme? Koulusta tämä kaikki saa alkunsa…
Jos edes yksikin teoria todistettaisiin olevan olemassa mitä dokumentissa puhutaan, niin maailma olisi erilainen paikka meille kaikille. Jos me kaikki (tarkoitan kaikkia ajattelevia) lopettaisivat teorioiden kanssa pelaamisen, niin saisimme paljonkin asioita aikaiseksi ja mututiedolla pelaaminen loppuisi hetkessä. Sekä näkisimme sen maailman mitä maailma oikeasti on.
Käsittämätöntä on se, että ihmiset edelleen puhuvat heräämisestä ja totuuden näkemisestä, sekä siitä, että herääminen on niin valtavaa, että kohta kaikki pahat on laitettu vankiloihin ja muiden Q operaation mainitsemille pakkoleireille, Gitzmo:n vai mikä nyt olikaan. Jossittelua aina mahtuu maailmaan…
Leikitään pikkaisen tämän dokumenttia ulosannilla.
Yksikään näistä ”pilliinpuhaltajista” joita dokumentissa on eivät olisi enää viroissaan saati eläkkeellä, koska ovat rikkoneet NDA sopimuksensa jonka seurauksesta olisi ollut massiivisia oikeudenkäyntejä sopimuksien rikkomisesta. Jokainen tässä(kin) dokumentissa puhuva ”asiantuntija” kertoo sen mitä heille on kerrottu siitä mitä tähän dokumenttiin tulevat puhumaan, että narratiivi pysyy ”pelokkaana” ja ihmiset saataisiin ohjattua paremmin mystisien ufo:n maailmaan, joita ei edes ole olemassa niin kuten he dokumentissa väittävät, koska teoriat estäisivät totuuden. Toisin päin ajateltuna, jos dokumentissa kerrottaisiin totta, tai ei sopisi tulevaan narratiiviin, niin ei tätä dokumentti elokuvaa olisi ikinä tehty.
Se mitä tällä dokumetilla yritetään on se, että ihmiset saadaan ennalta ohjelmoitua tulevaan narratiiviin (vieraan maailman asukkeihin), jotta voidaan vaihtaa vallitsevasta pinnalla olevasta asiasta (sodat, maahanmuutto, rahamaailma jne.) toiseen ”support current thing” aiheeseen niin, että suurin osa ihmisistä ei tule tätä edes tajuamaan, eli mitä tapahtui ja miksi.
Jotta tähän dokumettiin voisi uskoa tulisi meidän ensin ratkoa ihmisten luomat teoriat maailmasta ja maailman synnystä. Jokainen teoria joissa mainitaan vaikka avaruus, tyhjiö, painovoima, evoluutio jne. pitäisivät olla taivahan tosia, jotta edes voisimme miettiä dokumentin ulosantia realistisesti. Nyt tämän dokumentin katsominen oli vain viihdettä, joka vei aikaani jota olisin voinut käyttää johonkin muuhun..
Toivoisin joskus näkeväni ”vaihtoehtoisen” median, jossa heitettäisiin teorioilla pelaaminen pois ja tutkittaisiin ”tieteessä” vain niitä asioita, jotka ovat tosi asioita, sekä luonnon lakeja, niin jäisi aikaa tutkia oikeita ilmiöitä tästä uskomattomasta paikasta jossa synnymme, elämme ja kuolemme. Kun elämme maailmassa jossa meidät koulutetaan / ohjelmoidaan elämään ja tutkimaan maailmaa teorioiden parhaimpien käytäntöjen mukaan (jonka lasken varttuneiden ihmisten idiotismiksi), niin emme näe sitä tosiasiallista ja oikeaa maailmaa joka on meidän omien silmiemme alla kaiken aikaa. Jos vain avaisi silmänsä ja samalla unohtaisi kaikki teoriat.
Ajankohtainen ykkönen, jota on nyt tullut seurattua muutaman kerran, saa itseni tuntemaan välillä myötähäpeää näiden teorioiden takia siksi, että voiko kukaan tosi asioihin uskova enää luottaa edes ”vaihtoehtomediaan”, joka viljelee samoja teorioita, kuin ”vahtoehtomedian” oma vihollinen tekee? Eli rautalangasta: Miten, tai miksi edes mennä mukaan sellaiseen missä ei ole mitään järkeä muutoin, kuin laittamalla teorian päälle lisää teorian teoriaa, että asia Y voisi olla edes ”parhaiden teoriakäytäntöjen mukainen teoria” teoriassa?
Joe Roganista en edes jaksa mitään kirjoittaa.
Kuten olen aiemmin podcasteissa kirjoittanut kommentteihin että onneksi minun ei tarvitse perustaa UFOjen olemassaoloa uskoon vaan olen itse nähnyt ja ihan selvin päin ja olipa kaksi muutakin ihmistä näkemässä ensimmäisellä kerralla. Sitten reilun 10 vuoden aikana on tullut kolme lisää ja viimeisin noin 3 vuotta sitten joka oli myös vaikuttavin. Niiden kuljettajia en ole tavannut ja se olisi vielä toiveissa. Antinniemi kertoo asiat niin kuin ne on ja jos joku todella haluaa saada selville onko niitä niin todisteita löytyy jos vain viitsii etsiä ja muistaa olla rehellinen.