Donald Trump ei jätä käyttämättä ainuttakaan hetkeä kameran edessä muistuttamatta edellisen hallinnon korruptiosta. Näissä tilanteissa Trump vaikuttaa käyttävän hyväkseen median kyvyttömyyttä tulkita hänen sanomisiaan oikein.
Tehdessään perinteisen kiitospäivän kalkkunan armahduksen 25.11 Trump vitsaili Bidenin armahtaneen omat kalkkunansa autopenilla, jolloin armahdus ei olisikaan pitävä. Merkittävää oli kuitenkin huomautus Hunter Bidenista, Joe Bidenin pojasta, jonka hän armahti monen muun ohella juuri ennen presidentin kautensa loppua.
Tämän artikkelin ymmärtämiseksi, suosittelemme katsomaan sen sisältämät videot.
Katso kiitospäivän kalkkunan armahdus:
https://x.com/MediaKanto/status/1993619998179524928?s=20
Ainakin joitakin Joe Bidenin allekirjoituksia on todella tehty autopenilla etenkin hänen kautensa loppupuolella. Autopen on laite, jolla voidaan tehdä kopioita oikeasta allekirjoituksesta. Asian paljastuminen on aiheuttanut Yhdysvalloissa kärkkään keskustelun Bidenin presidenttikauden toimien laillisuudesta. Republikaanit esittivät lokakuussa raportin asiasta. Edustajainhuoneen valvontavaliokunnan puhemies James Comer kertoi:
Kun presidentti Bidenin kunto heikkeni, hänen henkilökuntansa käytti valtuuksiaan väärin toteuttaakseen luvattomia toimeenpanotoimia. Olemme saaneet päätökseen Bidenin tärkeimpien avustajien haastattelut ja raportoimme pian havainnoistamme Amerikan kansalle. – James Comer
Psykologista sodankäyntiä politiikassa
p>Trump on koko toisen kautensa toiminut samaan tapaan, suoranaisesti trollaten edeltäjiään sekä nykyisiä vastustajiaan. Tilanteista hahmottuu perinteistä mediaa ja politiikan tekoa hämmentävä ja uusi tapa toimia.
Koska Trumpin valeuutisiksi (fakenews) nimittämä media ei kerro hänen toimistaan neutraalisti, näyttää hän hallintoineen valinneen kuin ohituskaistan viestinnälleen.
Käytännössä päivittäisissä lehdistötilaisuuksissa ja valtionpäämiesten tapaamisissa Trump vastaa kysymyksiin, trollaa ja vitsailee nostaen olennaisia asioita korruptiosta esille. Näistä tilanteista vapaasti toimiva ja kasvava uusi media nostaa esille videoleikkeitä, joista todellinen tilanne on nähtävissä. Merkittävä osa tätä strategiaa on Trumpin Truth social palvelu.
Truth Social on Trumpin itsensä perustaman Trump Media&Technology Group yhtiön tuote. Käytännössä se on kuin Trumpin oma viestintäkanava maailmalle.
Tuota palvelua Trump näyttää käyttävän viestiäkseen sellaisia asioita, joita lehdistötilaisuuksissa, haastatteluissa tai X:ssä ei voisi sanoa. Lehdistötilaisuuksien puheet taas leviävät etenkin X:ssä.
Tämä menetelmä näyttäisi toimivan, sillä Trumpin sanomisia alituiseen vääristelevä valtamedia ei voi olla näyttämättä näitä presidentin lehdistötilaisuuksia kokonaan ja julkisesti mm. Youtube kanavillaan. Toisaalta Truth Social palvelu on toimittajien silmissä niin syvällä salaliittoteorioissa, että sen sisältöä media harvemmin kommentoi. Näin maailma saa nähdä Trumpin tilanteet ja sanomiset paljaaltaan ja median sensuroimatta. Truth Socialista taas voi löytää sellaista, mitä Trump haluaa viestiä suoraan kannattajilleen.
Toinen hyvä esimerkki tästä strategiasta oli New Yorkin uuden pormestarin Zohran Mamdanin tapaaminen. Mamdani on avoimen sosialistinen, tukee Bidenin ajan politiikkaa ja hänen suunnitelmistaan New Yorkin varalle monet konservatiivit ovat kauhuissaan.
Toisin kuin odotettiin, ei Valkoisen talon Oval officessa syntynytkään riitaa, vaan tilaisuus oli lämmin ja sydämellinen – kuitenkin Trumpin puheista ja asetelmasta on luettavissa sama trollauksen informaatiosodan strategia.
Katso kuinka Trump trollasi New Yorkin pormestari Mamdania Oval officessa 21.11
https://x.com/MediaKanto/status/1993556484739703238?s=20
Vasemmisto luki tilanteen Mamdanin voitoksi – Trump myönsi olevansa fasisti, oli voitokas viesti, joka levisi tilaisuuden jälkeen sosiaalisen median vasemmalla laidalla. Mutta todellisuudessa Trump nolasi ja nollasi New Yorkin sosialisti pormestarin kutsumalla häntä toistamiseen naiseksi, sekä antamalla hänen kutsua itseään fasistiksi samalla kun jokainen sai nähdä, ettei tämä mitenkään pidä paikkaansa.
Näin Trumpin mediastrategia toimii. Hän tuo vastustajansa vierelleen ja näyttää julkisesti millaisia he ovat ihmisinä.
Samaa strategiaa hän on käyttänyt aiemminkin. PosiTV:n selkokielisissä uutisissa ja reportaaseissa kirjoittaja on analysoinut tätä strategiaa on analysoitu useaankiin otteeseen:
Katso halutessasi Kuinka Trump pyöritti mediaa Epsteinin asiakirjojen julkaisussa
Ja
AJANKOHTAISTA SELKOKIELISESTI : Trumpin työpäivä 13.10.2025 – roisto roistoja vastaan
Huumorista huolimatta taustalla on vakavia ja suuria asioita. Ovatko Joe Bidenin antamat armahdukset laillisia? Entäpä Suomeakin koskeva NATO:n DCA sopimus?
Bidenin hallinnon aikana tapahtuneet laittomuudet näyttävät hyvinkin mahdollisilta. Esimerkiksi Puhemies Mike Johnson päivitteli maaliskuussa 2025 kuinka Biden ei tiennyt allekirjoittaneensa toimenpidemääräystä LNG kaasun viennin keskeyttämisestä Eurooppaan.
https://x.com/MediaKanto/status/1993644246407274531?s=20
Q teoria – onko Bidenilla ollut ollenkaan valtaa?
Trumpin Truth Social palvelussa on paljon viestejä liittyen Q tai Qanon salaliittoteoriaan.
31 toukokuuta Trump uudelleenlähetti tuntemattoman käyttäjän viestin, jossa esitetään hämmästyttävä Q salaliittoteoriaa tukeva viesti.

#JoeBidenia ei ole – teloitettu vuonna 2020. #Bidenin kloonit, kaksoisolennot ja robotiikka sieluttomat ja mielettömät olennot, ovat mitä näette. Demokraatit eivät näe eroa. – Trumpin uudelleenlähettämä viesti @llijh tililtä
Q salaliittoteoriaan liittyy olennaisesti ajatus siitä, että Joe Biden oli väliaikainen valepresidentti ja Donald Trump olisi ollut käytännössä vallassa myös Bidenin kautena.
Mene ja tiedä.
Tämä ei ole ainoa hämmästyttävä viesti Trumpin Truth Social kanavalta. Jos Bidenin allekirjoitukset eivät ole hänen omiaan, kuka tekee näitä postauksia Truth Social kanavalle?
Yhdysvaltain presidentiltä tällainen viesti on erittäin poikkeuksellinen. Mutta kuitenkin, koska ne leviävät Truth Social kanavalla, niiden saama mediahuomio on pientä.
Näyttää todella siltä, että Trump käyttää Truth Social kanavaa viestittääkseen ihmisille sellaisia asioita, joita media ei julkaisisi ja joita laajemmin levinneissä viestipalveluissa kuten X:ssä, ei mitenkään voisi julkaista, jolloin niiden sisältö jää nähtäväksi ja ymmärrettäväksi vain heille, jotka ne näkevät ja ymmärtävät.
Tällaisen mediastrategian olemassaoloon viittaisi Trumpin 20.11 Saudi investment forumissa pitämä puhe, jossa Trump Elon Muskiin viitaten, kuvaili miten he olivat suunnitelleet hetkeä, jolloin tietyistä asioista on hyvä alkaa puhua.
https://x.com/MediaKanto/status/1993624675906355552?s=20
Trumpin toinen kausi on tuonut Valkoiseen taloon paitsi tilannekomediaa ja draamaa, myös mahdollisesti Game of Thrones tasoista kulissien takaista valtataistelua.
Valkoisen talon X tilin biossa lukee – Amerikan kultainen aika alkaa juuri nyt. The Golden Age on myös Q salaliittoteoriaan liittyvää sanastoa.
https://x.com/WhiteHouse/status/1993473378066514375?s=20
