Suomalaispankki aloittaa digitaalisen euron testaamisen – näin pilotti etenee
Suomen Pankki ja OP Pohjola ovat allekirjoittaneet sopimuksen osallistumisesta eurojärjestelmän digitaalisen euron pilottihankkeeseen. Pilotissa testataan muun muassa digitaalisen euron teknisiä ratkaisuja, maksuprosesseja ja käyttäjäkokemusta. Suomen Pankin mukaan sopimus vahvistaa suomalaisten toimijoiden osallistumista eurooppalaisen maksamisen tulevaisuuden kehittämiseen. ”Pilottisopimuksen allekirjoittaminen on tärkeä askel eteenpäin digitaalisen euron valmistelutyössä. Pilotin avulla saamme käytännön kokemuksia siitä, miten digitaalinen euro voisi […]
Yritysten maksuviiveet vähenivät – suuryrityksistä joka kolmannella edelleen viiveitä
Yritysten maksuviiveet vähenivät vuoden 2026 toisella neljänneksellä alkuvuoden korkealta tasolta, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin tuore katsaus. Maksuviiveet ovat kuitenkin edelleen selvästi yleisempiä suurissa yrityksissä kuin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Intrumin aineistossa maksuviiveitä oli huhti–kesäkuussa 18 729 yrityksellä eli 5,56 prosentilla tarkastelluista yrityksistä. Maksuviiveellisten yritysten osuus laski 2,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja oli lähes samalla tasolla kuin […]
Tilaajalle: Köyhyys on politiikkaa
Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina taivasteltu sitä, että suomalaiset nuoret ovat Euroopan köyhimpiä, Kreikan alla taseessa. Tieto suomalaisnuorten köyhyydestä on peräisin euroalueen keskuspankilta EKP:lta, joka kartoittaa varallisuuden jakautumista euroalueella. EKP on mitannut nuorten varallisuutta vuodesta 2010. Suomi on ollut koko ajan mediaanitulon alapuolella. Suomalaisnuorten tulot kohosivat vuoteen 2017 asti, ja laskivat sen jälkeen jyrkästi. Ekonomisti […]
Saksa laittaa yli 600 miljardia euroa puolustukseen ”Putin-uhan” vuoksi
Saksa valmistautuu historialliseen ”puolustusloikkaan”. Maan hallitus aikoo kasvattaa puolustusmenoja rajusti vuoteen 2030 mennessä, ja lasku aiotaan maksaa suurelta osin velalla. Saksa aikoo investoida puolustukseen yli 600 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä, kerrotaan Les Echos’n analyysissä. Kyse on valtavasta suunnanmuutoksesta maalle, joka tunnettiin pitkään tiukasta talouskuristaan. Nyt Saksa perustelee menojen kasvattamista Venäjän uhalla, Naton paineella ja […]
Tilaajalle: Vesi on uusi öljy – datakeskukset lisäävät vesipulaa
Aurinkopaneeliparadoksi eli Euroopan talouden stagnaatio
Kuluttajille uusi maksupommi – EU:n ulkopuoliset halpapaketit eivät enää pääse helpolla
Tilaajalle: Saksan sotalaivasto upposi jo ennen vesille laskua
Saksan puolustusministeriö peruutti F126-fregattihankkeen. Niiden oli määrä olla NATOn kilpi.
Panimoliitto lyttää hallituksen alkoholilain – verkkokauppa voi käydä Suomelle kalliiksi
Panimoliiton mukaan suomalaiset tilasivat viime vuonna ulkomaisista verkkokaupoista 46 miljoonaa litraa alkoholijuomia, minkä seurauksena Suomi menetti satoja miljoonia euroja veroja. Liitto varoittaa, että eduskunnassa käsiteltävä alkoholilain muutos voi kasvattaa verovajetta entisestään. Suomi menetti vuonna 2025 yhteensä 372 miljoonaa euroa veroja ulkomaisista verkkokaupoista tilatun alkoholin vuoksi, kertoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. Liiton mukaan suomalaiset tilasivat viime vuonna […]
Ravintola-alalla synkkä konkurssiaalto – tämä ketju kasvaa tekoälyn avulla
Pincho Nation hyödyntää ravintoloidensa johtamisessa dataa ja tekoälyagentteja aikana, jolloin ravintola-ala kärsii konkurssiaallosta. Ketju suunnittelee samalla laajentumista useisiin uusiin suomalaiskaupunkeihin. Pincho Nation -ravintolaketju kertoo hyödyntävänsä päivittäisessä johtamisessaan Klara-nimistä tekoälyagenttia. Agentti kokoaa ravintolapäälliköille aamuraportin, jossa analysoidaan edellisen päivän myyntiä, asiakasmääriä ja asiakastyytyväisyyttä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Ketjun mukaan Klara […]